perjantai 28. tammikuuta 2011

Valokuvat järjestykseen

Olin jo ennen Glomfjordiin muuttoa päättänyt saada valokuvat järjestykseen: paperikuvat albumeihin ja digikuvat valokuvakirjoiksi. Alunperin tarkoitukseni oli hoitaa projekti kuntoon heti viime vuoden alkupuolella, mutta muuton jälkeiset järjestelyt ja opiskelu veivät tehokkaasti melkein kaiken ajan kesäkuun puoliväliin asti. Kesällä reissattiin lähes koko ajan (tai siltä se tuntui!) ja sitten taas alkoivatkin opiskelukiireet. Joulu-tammikuussa olisi kyllä ollut teoriassa aikaa, mutta opiskelutauon olen käyttänyt lähinnä romaanien lukemiseen. Tosin olen myös haalinut tietoa keväällä tarvittavista opiskelukirjoista ja henkisesti valmistautunut tenttiin lukemalla hyvissä ajoin yhden tenttikirjan. Ja olen myös suursiivonnut kaappeja.

Hyviä tai vielä parempia syitä kuvaurakan siirtämiseen on siis ollut. Tänä aamuna aloitin kuitenkin vihdoin kuvien järjestämisen, ja jotta alku olisi pehmeämpi, otin ensiksi käsittelyyn digikuvat. Niitä ei pitänyt olla kovin paljon, koska digikameran hankimme vasta viisi ja puoli vuotta sitten. Olin lisäksi kansioinut aina kaikki kuvat, jotka olin kameroista tietokoneelle siirtänyt. Aika pian havaitsin, etten ollutkaan siirtänyt kaikkia kuvia tietokoneelle: kymmeniä ellei satoja kuvia olikin kansioiden ulkopuolella odottelemassa muistikorteilla. 12 tunnin kuluttua urakan aloittamisesta olin saanut siirrettyä kuvat kameroiden muistikorteilta tietokoneelle ja kansioitua jokaikisen kuvan (tällä kertaa oikeasti enkä vain mielestäni!). Olin lisäksi ehtinyt tehdä alustavaa järjestelyä kuvakirjoja varten.

Aloitin myös jo yksittäisten kuvien nimeämisen ja kuvissa esiintyvien henkilöiden nimien kirjaamisen kuvatekstejä varten. Tähän liittyen olen joutunut lähettelemään mm. veljelleni ja hänen vaimolleen sähköpostin liitteinä useampia kuvia ja esittänyt kysymyksiä tyyliin "Minkäniminen mies seisoo Jyrin vasemmalla puolella oheisessa häissänne otetussa kuvassa?" (Kiitokset nopeista vastauksista!) Kuvien käsittelemisessä ja nimeämisessä riittää vielä varmaankin töitä vielä pariksi päiväksi.

Kunhan digikuvat on saatu järjestykseen, nimettyä ja käsiteltyä sekä varmuuskopioitua ja kuvakirjat teetettyä, edessä on paperikuvien järjestäminen. Ilmeisestikin juuri tämän valokuvaurakan kasvattamiseksi käytimme ensimmäiset vuodet digikameran ohella edelleen yhtä innokkaasti kuin aiemminkin analogista kameraa - paperikuvat v. 2002 alkaen odottelevat laatikoissa pääsyä albumeihin. Seuraava pidempi tauko opiskeluissani lienee kesä-heinäkuussa. Valokuvaurakkaani sopivasti eräs norjalainen sääprofeetta on jo ehtinyt ennustaa tänne Nordlandiin säiden puolesta oikein surkeaa kesää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti