Kun palasimme sunnuntai-iltana ja ajoimme keskustan läpi, aloimme aavistella lumisateen olleen aika runsasta poissaollessamme. Jyrin työpaikan parkkipaikkaa ympäröi muhkea lumivalli ja suurin osa parkkipaikoista oli lumikasojen alla. Liikenneympyrään pystytettyä joulukuusta suojasivat metriset lumiseinämät (nyt olisi ollut helppoa tehdä Vinterfestivalenin lumilinna...). Osa parkissa olevista autoista oli näkyvissä vain pieneltä osin lumen alta. Mikään ei kuitenkaan valmistanut meitä siihen, millaiselta pihamme näytti.
Autotallin ovien eteen oli muodostunut melkoisia lumikasoja.
Talon edessä oli yli metrin korkuinen yhtäjaksoinen lumivalli.
Roskiksille pääsy oli muuttunut teoreettiseksi, vaikka yksi kolmesta roskapöntöstä olikin vielä pieneltä osin näkyvissä.
Kuten kuvista huomaatte, lunta satoi sunnuntai-iltana lisää. Lumisadetta on luvassa taas viikonlopuksi. Nyt lämpötila on ollut eilisestä asti nollan tienoilla. Viime yönä alkanut myrskyisä tuuli jatkuu edelleen, mm. Saltstraumin silta Bodön tien varrella on ollut osan päivästä suljettuna, kun tuulen nopeus puuskissa on ollut 38 m/s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti