Olen ehtinyt ihmetellä suuntaan jos toiseenkin sitä, ettei Glomfjordista tai Bodöstä löydy kaupoista raakoja, tuoreita punajuuria. Olemme tammikuusta asti ruokaostosten yhteydessä aina etsineet punajuuria, valmiina muuttamaan hetken varoitusajalla suunnittelemamme ruuan sellaiseksi, johon voi ottaa mukaan punajuuria. Uunijuurekset punajuurien kanssa, punajuuripihvit jauhelihalla tai ilman jne. ovat jääneet täällä asuessa vain haaveeksi.
Säilöttynä punajuuria toki on ollut koko ajan saatavilla. Epäluuloni siitä, ettei raakojen punajuurien puute koske pelkästään Nordlandia vaan peräti koko Norjaa vahvistui taannoisen Oslon viikonloppumme aikana, kun ruuan lisäkkeenä ollut uunipunajuuri oli sekin selkeästi valmistettu säilykkeestä.
Hämmästykseksemme eilen paikallisen ruokakaupan valikoimaan olikin tullut luomupunajuuria. En ole luomuaatteeseen syvällisesti perehtynyt, mutta hieman erikoiselta vaikutti se, että jokaikinen punajuuri oli erillispakattu muovikääreeseen. Ehdotin Jyrille, että otamme tavalla tai toisella selville viljelijän nimen ja sijainnin ja käymme ostamassa säkillisen punajuuria kerralla. Harmi, ettei meillä ole kellaria!
Tällä viikolla lähikauppamme valikoima laajeni erityisesti Jyrin toivomalla tavalla: myyntiin oli tullut useampia erilaisia salmiakkikarkkeja. Jyri ei ollut esittänyt (ainakaan norjaksi) toiveita salmiakkivalikoiman laajennuksesta. Ehdotin silti, että hän voisi kiittää kaupan henkilökuntaa. Oletettavasti täälläpäin ei salmiakki ole mikään ykkössuosikki, ainakin jos katsoo makeisvalikoiman koostumusta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti