Kävimme tiistaina ensimmäistä kertaa katsomassa norjankielistä teatteriesitystä. Esityspaikka oli Bodön kulttuuritalo. Kultturitalo on verrattavissa vaikkapa Espoon kulttuurikeskukseen: ohjelmisto koostuu vierailuista, festivaaleista ja tietyistä vakioesiintyjistä. Bodön tapauksessa kulttuuritalon vakiokäyttäjät ovat Bodö Sinfonietta ja Nordnorsk opera. Kulttuuritalon syysohjelmistossa onkin tarjolla kaikkea mahdollista: lastenkulttuuria, kirjailijavierailuja, balettia, teatteria, musiikkia rockista klassiseen, elokuvamusiikkifestivaali...
Keskellä viikkoa syksyllä ja talvella on aika haasteellista lähteä harrastamaan kulttuuria Bodöhön asti, mm. matkoihin pitää varata hieman normaalia pidempi aika. Esim. tiistaina lähdimme kotoa klo 16.00 ja palasimme takaisin yhden tienoissa yöllä. Esityksen pitää siis todella merkittävä, jotta se on matkan arvoinen. Tällä kertaa asia oli juuri näin: Näytelmä, jonka kävimme katsomassa, oli otsikossa mainittu Eugene O'Neillin klassikko Pitkän päivän matka yöhön Riksteatretin esityksenä.
Riksteatret kiertää tämän esityksen kanssa Norjassa lähes 50 paikkakunnalla - ja jokaikinen esitys on loppuunmyyty! Mekin hankimme liput Bodön esitykseen jo lähes puoli vuotta sitten. Näytelmä on ollut niin suosittu ja liput niin kysyttyjä, että lisäesityksiä järjestetään Tukholmassa. Kyse ei ehkä kuitenkaan ole pelkästään klassikon vetovoimasta, näytelmässä esiintyy Liv Ullmann.
Etukäteen hieman jännitti, miten paljon näytelmästä ymmärtäisi, vaikka se olikin tuttu sisällöltään. Helpoimpia seurattavia olivat näyttelijöiden monologit ja vaikeimpia huutamalla käydyt dialogit. Välillä kummastutti yleisön naureskelu kohdissa, jotka olivat lähinnä traagisia tai korkeintaan tragikoomisia. Näytelmän päätytyttyä ihan ensimmäiset aplodit annettiin istualtaan, mutta sitten yleisö ei enää voinut pidätellä itseään - koko katsomo nousi seisomaan ja taputti taputtamistaan.
Esitys oli todella hieno elämys monellakin tapaa: vahva teksti, hyvät näyttelijät, hieno kokonaisuus - ja henkilökohtainen havainto siitä, että norjaa pystyy ymmärtämään myös tällaisessa tilanteessa.
perjantai 29. lokakuuta 2010
Lang dags ferd mot natt
Tunnisteet:
Bodö,
Eugene O'Neill,
Glomfjord,
kulttuuri,
Liv Ullmann,
näytelmä,
Riksteatret,
Tukholma
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti