lauantai 24. heinäkuuta 2010

Fjällen

Ajelimme eilen illalla tunturille. Tunturitie avattiin autoliikenteelle kevättalvella ja silloin kävimme pariin kertaan paikanpäällä vain katselemassa maisemia. Tien päässä on parkkipaikka, josta on helppo lähteä esim. vaellus- tai hiihtolenkille tai kalastamaan.

Tunturilla oli paikka paikoin lunta, mutta toisaalta myös kauniita hentovartisia kukkasia. Olin etukäteen pelännyt, että hyttysiä olisi sankoin parvin liikkeellä. Pelko oli turha, ehkä ilman viileydestä tai tuulisuudesta johtuen hyttysiä en havainnut lainkaan.

Eilisellä reissullamme Jyri kävikin kokeilemassa kalaonneaan ensimmäistä kertaa tunturijärvessä (Namnlausvattnet). Kuvassa Jyri on vasta menossa heittelemään.


Tällä kertaa ei ikävä kyllä tullut saalista.

Tunturitien päässä olevalla parkkipaikalla on ohjeet luonnossa käyttäytymiseen. Ohjeissa ei tosin suoraan sanottu, että jätteistä ja niiden poiskuljetuksesta pitäisi kunkin huolehtia omalta osaltaan.

Yhteen nuotiopaikkaan oli jätetty muovisia kertakäyttöruokailuvälineitä. Nuotiopaikan jätteet eivät olleet ainoita tunturiin muistoksi jätettyjä muoveja. Valitettavasti.

Tunturilla tuli ihmeteltyä ja ihailtua luontoa. Kalliot ovat uurteisia ja paikka paikoin erittäin teräviä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti