perjantai 30. joulukuuta 2011

Yllätys matkatavaroissa

Pari päivää sitten odottelimme matkatavaroitamme Gardermoenilla. Trolleymme tuli hihnalle aivan viimeisenä, joten meillä oli aikaa ihmetellä muiden matkustajien matkatavaravirityksiä ja mustiin matkalaukkuihin tunnistamisen helpottamiseksi kiinnitettyjä monenlaisia merkkejä.

Ylivoimaisesti erikoisin viritys oli pienehkö trolley, johon oli kiinnitetty runsaalla teippimäärällä yksi laudanpätkä. Lauta oli hieman matkalaukkua korkeampi ja sen kiinnittämiseen käytetty teippi oli sellaista, jota lentokentällä turvatarkastuksessa/matkatavaroiden kuljetuksessa voidaan laukkuihin tilanteen niin vaatiessa kiinnittää.

Lauta-trolley kiersi useamman kierroksen hihnalla ennenkuin omistaja laukkunsa nosti pois. Olimme jo ehtineet miettiä, miksi joku haluaisi kuljettaa laudanpätkän Helsinki-Oslo -lennolla. Jyriä mietitytti myös se, miksei laukun omistaja noin selkeästä erikoismerkistä huolimatta napannut laukkuaan heti hihnalta.

Laukun omistaja käänteli lautavirityslaukkuaan puolelta toiselle ja luki teippien tekstejä. Hän irrotti laudan laukusta ja oli vieläkin sen näköinen kuin odottaisi piilokamera-työryhmän säntäävän esiin jostain. Päättelimme laukun omistajan kehonkielestä sekä toiminnasta laudan ja teippien suhteen, ettei hänen alkuperäinen tarkoituksensa ollut tuoda mukanaan puutavaraa Suomesta. Mietimme syitä moisen lisämatkatavaran ilmestymiseen: olikohan kyseinen matkustaja esim. antanut palautetta lentoyhtiölle jostain aiemmasta lennosta?

1 kommentti: