perjantai 2. joulukuuta 2011

Maamme

Elina Snickerin näytelmässä Maamme ilmavalokuvaaja aikoo julkaista päivitetyn Maamme-kirjan ja on sen vuoksi kiinnostunut kuvaamaan tuikitavallista suomalaista peltomaisemaa ja haastattelemaan pellon reunalla olevan pientaloalueen asukkaita. Tieto siitä, että pellolle oltaisiin rakentamassa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta nostaa pintaan voimakkaita reaktioita ja isoja kysymyksiä. Näytelmä kiinnosti minua ennakkoon nimenomaan mainoksessa esiinnostettujen kysymysten ja teemojen vuoksi: Mitä isänmaa tarkoittaa? Kenen on Suomi?

Näytelmä on kestoltaan kompakti, 1,5 tuntia. Lyhyestä kestosta huolimatta näyttämölle saadaan mainio henkilögalleria jonkin verran pelottavista asukasyhdistyksen jäsenistä yksinasuvaan sokeaan sotaveteraaniin. Samalla nousee esiin ajankohtaisia ja isoja teemoja. Katsojalle ei anneta valmiita vastauksia; annetaan sen sijaan mietittäväksi erilaisia näkökulmia. Aivan lopussa näytelmään tulee mukaan valitettavasti hieman liikaa saarnaavuutta ja osoittavuutta - ikäänkuin ei kuitenkaan luotettaisi katsojaan.

Plussaa esitykselle tulee näyttelijäsuorituksista, sisältöteemoista ja oivaltavasta videoiden hyödyntämisestä. Miinusta lopun osoittelevuudesta, jossa esityksen tyyli hieman hajoaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti