tiistai 12. heinäkuuta 2011

Lomailua

Karlstad. Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Jyri pelasi kisat (jo perinteiseen tapaan voisi sanoa; toisena vuonna peräkkäin!) Karlstadissa. Karlstadia on 1800-luvulla markkinoitu aurinkoisena kaupunkina ja sellaisena se taaskin näyttäytyi. Lämpötila oli helteen puolella, ja niinpä välillä iski myös ukkonen. Kisan suosio tuntuu vakaalta; osanottajia oli taas lähes 100.

Tukholma. Tukholmassa ehdimme olla muutaman tunnin (!), mutta siihen aikaan mahtui hyvin vierailu Fotografiska-museossa. Fotografiska on onneksi auki myös maanantaisin, vaikka useimmat museot ovat silloin kiinni. Fotografiskan näyttelytilat ovat muhkeat ja lisäksi kahvilasta avautuu mitä hienoin näkymä kaupunkiin. Jos täytyy antaa kritiikkiä, niin museon opastukset näyttelytiloissa eivät olleet parhaat mahdolliset.

Helsinki. Helsingin reissuilla on nykyisellään aina minuuttiaikataulu tai siltä ainakin tuntuu. Ehdin ystävien tapaamisen ja muun ohjelman ohella näkemään Tennispalatsin Taidemuseossa Hannes Heikuran näyttelyn Dark Zone. Kuvat olivat todella voimakkaita, vaikuttavia ja yksinkertaisesti hienoja. Jos olisin nähnyt näyttelyn esim. Oslossa, se olisi varmaankin aiheuttanut ikävöintiä Helsinkiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti