Grant-Lee Phillips

Eilen illalla olimme Jyrin kanssa Bodössä katsomassa Grant-Lee Phillipsin keikkaa. Phillips oli kertonut norjalaismedian haastatteluissa pitävänsä Norjasta ja erityisesti vielä Pohjois-Norjasta. Valitettavasti keikka ei tuntunut Bodössä herättävän kovin isoa kiinnostusta: Keikkapaikkana olleessa salissa oli n. 600 istumapaikkaa, joista tyhjäksi jäi oman arvioni mukaan noin puolet. Yleisö näytti koostuvan suurimmaksi osaksi keski-ikäisistä ihmisistä.

Keikka pääsi alkamaan likipitäen ilmoitettuna aikana. Grant-Lee Phillips tervehti yleisöä norjaksi "Go' kväll!" ja (norjalais)yleisö ilahtui tietystikin. Herra Phillips kysyi samantien "How are you?" ja odotti yleisöltä ehkäpä jotakin jatkohihkumista - tai edes jotain ääntä. Yleisö kuitenkin tuijotti hiljaisena lavalle. Ylipäätään keikan ensimmäisen tunnin aikana yleisö kyllä taputti innokkaasti, vihelteli yms., muttei huudellut biisitoiveita tai huudellut muutenkaan kommentteja. Kaikki huutelu säästeltiin konsertin viimeiseen puoleen tuntiin.

Keikalla kuultiin laajasti Phillipsin tuotantoa Grant-Lee Buffalosta uusimpaan soololevyyn asti. Tällä kokoonpanolla oli kuulemma takana vasta kaksi keikkaa ja sen vuoksi joitain kappaleita ei oltu vielä ehditty treenata yhdessä (Jupiter and teardrop kuultiin Phillipsin sooloesityksenä tästä syystä), eikä osaa toiveista voitu täyttää. Grant-Lee Buffalon ensi vuoden kiertuetta tuli mainostettua ihan huomaamatta, vaikkei se ainakaan tämänhetkisten ennakkotietojen mukaan olisi osumassa Norjaan.

Biisien välissä Grant-Lee Phillips jutusteli niitä näitä alkaen Bruce Springsteenin olemuksesta ja äänestä ja päätyen juomisen vaikutuksen näkymiseen kampauksen korkeudessa. Phillips kertoi viettäneensä koko keikkapäivän Bodössä. Hänen mukaansa kaupunki olikin aika erilainen kuin edellisellä vierailulla, joka oli ajoittunut kesään. Nyt oli kuulemma pimeämpää, kylmää ja liukasta - hän oli jopa kaatunut liukkauden vuoksi. Biisien välinen jutustelu vaikutti spontaanilta ja teki keikan tunnelmasta aika intiimin. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin miettiä, mahtaako spontaanius olla rutinoinutta ja jutut joka keikalla samanlaisia. Toisaalta ainakin jonkin verran taustalla oli tarkempaakin tietoa keikkapaikasta: Phillips sanoi toivelistallaan Bodön osalta olevan vielä revontulien näkemisen - ja tähän liittyen esitettiin taas yleisölle kysymyksiä. Vähän väliä Phillips muisti käyttää norjan kielen taitoaan, joka rajoittui alussa esitetyn tervehdyksen lisäksi kiitoksiin.

Yleisö palkitsi kaikki biisit ja lopulta koko keikan raivokkailla aplodeilla ja niinpä Phillips bändeineen saatiin lavalle vielä kaksi kertaa ensimmäisten hyvästelyjen jälkeen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin Grant-Lee Phillipsin livenä ja olin keikkaan tosi tyytyväinen. Phillipsin ääni oli hyvässä vireessä ja taustabändinkin soitto kohdillaan. Miinusta tuli äänentoistosta: aluksi volyymi oli ihan ok, mutta keikan loppua kohden volyymia kuitenkin syystä tai toisesta nostettiin tuntuvasti.

Keikan jälkeen Grant-Lee Phillips signeerasi levyjään. Parhaaseen ja jo tutuksi tulleeseen norjalaistapaan jono oli teoreettinen, käytännössä kyse oli ameebamaisesta epämuodostelmasta. Ajattelin odotella hetken, koska en tiennyt, kuinka monentena olin jonottamassa. Jos oman vuoroni odottelu venyisi, voisimme vain lähteä samantien illalliselle. Yllättäen olinkin ilmeisesti ihan "jonon" kärkiosassa ja äkkiarvaamatta keskustelemassa Grant-Lee Phillipsin kanssa.

Kehuin ja kiittelin keikkaa. Kerroin olevani Suomesta, ja asuvani nyt tilapäisesti mieheni kanssa (tässä vaiheessa viittoilin kohti sivummalla seisoskelevaa Jyriä, joka nappasi tuon alempana olevan kuvan minusta ja Phillipsista) Pohjois-Norjassa. Mainitsin, etten ollut aiemmin nähnyt Phillipsin keikkoja, ja että nyt minulla olisi ollut mahdollisuus nähdä hänet ensin Bodössä ja sitten Helsingissä. Phillips totesi (pahoitellen) Helsingin keikan peruuntuneen, ennenkuin pääsin valittamaan asiasta. Hän muistutti olleensa Helsingissä joskus (!) esiintymässä. Phillips kysyi, kuinka pitkän matkan päästä me olimme keikalle nyt tulleet. Laskin (lyhyellä matematiikalla vaativahko suoritus) matkaksi 90 mailia. Phillips sanoi ensin, ettei matka kuulostanut niin pitkältä, mutta alkoi miettiä ajomatkaa pimeällä tiellä yöaikaan ja tuli siihen tulokseen, ettei se välttämättä olisikaan ihan kevyt. Lopuksi vielä kehuin ja kiittelin keikkaa uudestaan ja hyvästelin Phillipsin, joka kiitteli ja hyvästeli minun lisäkseni myös Jyrin.

Jyrin mielestä minun olisi kannattanut kertoa, että olimme Suomesta (mainitsematta asumista Norjassa) ja tulleet katsomaan tätä keikkaa (varsinkin kun Helsingin keikka peruuntui) - tai vaihtoehtoisesti mainita, että yöpyisimme konserttipaikasta noin kilometrin päässä sijaitsevassa hotellissa.

(Pahoittelen kuvien laatua/laaduttomuutta - käytössä olivat tällä kertaa vain kahden kännykän kamerat!)


Avisa Nordland -lehden verkkosivustolta löytyy keikka-arvostelu.