keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Syksy saapuu

Viimeinen viikko Helsingissä oli niin kiireinen, ettei ollut minkäänlaisia toiveita ehtiä päivittämään blogia. Palasin Suomesta Norjaan perjantaina ja viikonlopun vietimmekin syksyisen kylmässä ja sateisessa Oslossa.

Elokuun lopulla ajaessamme Suomesta tänne Glomfjordiin ruska oli jo näkyvissä Pohjois-Ruotsissa. Glomfjordissa samaan aikaan maisema oli vielä aivan kesäisen vihreä. Poissaoloni aikana tännekin on saapunut ruska. Ajellessani Bodön lentokentältä maanantaina kohti Glomfjordia oli häikäisevän kaunis syyspäivä: auringonpaistetta, lämmintä 12 astetta ja maisema täynnä erilaisia värisävyjä. Koko alkuviikko onkin nyt saatu nauttia auringonpaisteesta.

Maanantai-iltana palasin taas jumpparyhmääni paikalliseen liikuntakeskukseen. Odotellessamme salin ulkopuolella puheenaiheena oli tietysti sää. Minulle vakuuteltiin, että juuri päättynyt kesä oli poikkeuksellisen huono täällä ja loputtomiin jatkunutta sadetta voivoteltiin ja kauhisteltiin edelleen. Sain vastata kysymyksiin suomalaisesta kesäsäästä ja kehuttuani sen olleen aivan loistava ainakin lämpötilan puolesta Helsingissä, voivottelu Glomfjordin sateisista kesäviikoista alkoi uudestaan. Sain kuitenkin myös pientä sympatiaa osakseni, kun kerroin, että pääsimme nauttimaan Helsingin helteistä vain muutaman päivän ajan ja suurimman osan kesästä likosimme Glomfjordin sateissa.

Syksyn tulon huomaa maiseman muutosten lisäksi selkeästi iltaisin: pimeys alkaa voittaa. Hämärä tulee n. klo 18 tienoilla ja aurinko laskee puoli seitsemän aikoihin. Kirkkaiden auringonpaisteisten päivien ja nopeasti tulevan sysimustan pimeyden välinen kontrasti on todella hurja. Katuvalotkaan eivät tunnu valaisevan lainkaan. Heijastin on aivan välttämätön varuste vaatetuksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti