lauantai 5. marraskuuta 2011

Merkkipäivä

Tänään tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran Jyrin kanssa kävimme Glomfjordissa katsomassa tulevaa asuinpaikkaamme. Kuulostaa miten tylsältä tahansa, on pakko tunnustaa, että kaksi vuotta on mennyt uskomattoman nopeasti!

Muistan edelleen selvästi, miten pieneltä ja tyhjältä Glomfjordin keskusta vaikutti pimeässä marraskuisessa illassa. Oli myös outoa, että suurteollisuuspuisto hallitsi keskustaa. Nykyisin osaa olla jo oikealla tavalla ylpeä siitä, että iso osa Melöyn alueen työpaikoista sijaitsee juuri täällä Glomfjordissa, teollisuuspuistossa. Jo ensimmäisellä vierailulla opimme myös sen, että lauantaisin paikkakuntalaiset kokoontuvat paikalliseen kahvilaan jutustelemaan ja kahvittelemaan.

Kaksi vuotta sitten marraskuun alku oli samantyyppinen kuin tänäkin vuonna: vesisadetta, yli kymmenen lämpöastetta ja pimeää. Pimeys ja toisaalta leuto ilma jäivätkin ensimmäisestä käynnistä parhaiten mieleeni.

Kaamos alkoi kolme päivää sitten ja jatkuu 11.2. asti. Pimeys tulee nyt klo 15.30 tienoilla, mutta päivänvalosta saa sentään nauttia edes muutaman tunnin. Pahinta tulee pimeyden kannalta olemaan taas joulukuussa - ennenkuin valo voittaa.

3 kommenttia:

  1. Löysin blogisi hakiessani tietoa norjalaisesta kalakeitosta. Sekä norjaksi että suomeksi.
    Sain myös sinulta vahvistuksen sille, että norjalaiseen kaalkeittoon kuuluu kerma :)
    Taidan alkaa lukijaksesi.
    Ihme kun en ole aiemmin näille sivuille ajautunut vaikka asumme samassa läänissä. Monet kalastajakollegoistani ovat kotoisin Meløysta.
    Meillä norjansuomalaisilla on aika tiivistä blogiyhteistyötä. Mm. minun lukijalistani kautta näet keitä meitä on. Tai sitten suoraan
    Norjalaisen päiväkirjan Helin sivupalkista
    http://norjalainenpaivakirja.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Hei Kristiina,

    Muistin kuin muistinkin tään blogin nimen viikonlopun jäljiltä ja löysin tänne. Nyt pitää sitten lukea noi kahden vuoden postaukset...

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa lukijoiksi! Hienoa, että blogini löydetään sekä sattumalta että henkilökohtaisen suoramarkkinoinnin kautta :)

    Toivottavasti kalakeitto onnistui. Kiitokset myös vinkeistä norjansuomalaisten blogeihin.

    Onneksi kahden vuoden ajalta postauksia ei ole tämän enempää ;)

    VastaaPoista