Bodössä teatterissa (tavallaan)

Bodössä näyttää olevan suhteellisen vilkas kulttuuritarjonta klassisesta musiikista teatteriin, jazzista ja rockista elokuviin ja näyttelyihin. Valitettavasti suurin osa kiinnostavista kulttuuritapahtumista on keskellä viikkoa ja se vähentää mahdollisuuksiamme osallistua niihin.

Riksteatretin Neiti Julie -näytelmän vierailuesitys Bodössä oli perjantai-iltana, joten hankimme siihen liput. Onnistuimme myös saamaan hotellihuoneen, joten varasimme pöydän ravintolasta. Tiedossa olisi siis kiinnostavaa ohjelmaa - ja pitkästä aikaa yhteinen viikonlopunvietto muualla kuin Glomfjordissa.

Bodössä satoi rankasti vettä perjantai-iltana, mutta kulttuuritalon ovien edessä paloivat ulkotulet, kun tulimme paikalle puoli seitsemän jälkeen. Klo 18.52 miesääni kertoi kovaäänisten välityksellä, että näytelmän alku tulisi viivästymään puoli tuntia. Esitys pyrittäisiin aloittamaan klo 19.30. Odotteluaikana olisi kahvitarjoilu.

Pöytävarauksemme ravintolaan oli klo 21.15. Ravintolasta oltiin soitettu aiemmin päivällä ja varmistettu, että olemme todella tulossa paikalle. Puhelun aikana Jyri oli saanut sen käsityksen, että ravintolassa toivottiin meidän pystyvän tulevan paikalle mieluusti jopa huomattavasti aikaisemmin, muttei missään tapauksessa myöhemmin kuin klo 21.15. Teatteriesityksen myöhästymisen vuoksi olisimme ehtineet ravintolaan n. klo 21.45. Tämäkin aika-arvio oli pätevä vain, jos esitys todella alkaisi klo 19.30.

Menimme lipputiskille ja kerroimme, ettemme voi jäädä katsomaan näytelmää muiden aikataulusitoumusten vuoksi. Lippumyyjä palautti rahat lipuistamme tekemättä asiasta sen suurempaa numeroa. Palvelu oli tältä osin hyvää. Hieman tietysti ihmetytti se, että tieto esityksen myöhästymisestä saatiin niin viime tipassa.

Teatteriin olisimme voineet toki jäädä, jos olisimme peruuttaneet pöytävarauksemme ja luottaneet mahtuvamme paikalliseen pizzeriaan tai pihviravintolaan tai tyytyneet grillikioskin tarjontaan (ruokaravintolat Bodössä sulkeutuvat myös viikonloppuisin todella aikaisin!). Tällä kertaa halusimme kuitenkin satsata ruokailuun - Neiti Julie on sentään tullut nähtyä elokuvaversiona.

Teatterissa

Taannoisella Helsingin-reissulla ehdin opiskelun ja muun toiminnan ohessa harrastaa kulttuuria. Teatteriesityksiä näin viisi kappaletta: sanattomasta yhden naisen esityksestä massiiviseen musikaaliin.

HOMO! Esityksessä oli hyvät ja huonot puolensa: musiikki ja laulu soivat komeasti, näyttelijät olivat hyviä, puvustus oli vähintäänkin mielenkiintoista ja näyttämöä käytettiin hienosti hyväksi. Toisaalta esityksen kestoa olisi voinut varmastikin lyhentää sisällön kärsimättä, metafiktion käyttö ei itseäni hirveästi tässä innostanut ja jonkin verran esityksessä oli myös toistoa.

Lisähuomiona pitää mainita, että lippu oli helppo hankkia aika lähellä esitysiltaa (vaikka katsomo olikin täynnä).

Elizabeth's Last Stand. Nola Raen yhden naisen esityksen näin tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestyillä Punainen helmi -naisklovnifestivaaleilla. Esityksen aiheena on vanha, hassahtanut nainen, joka kuvittelee olevansa kuningatar Elisabet I. Tragikoomisen esityksen alkupuolta hallitsee koomisuus ja loppupuolta yhä enemmän traagisuus. Oli lähes uskomatonta, miten hienosti lavastuksella oli eteemme loihdittu yksinäisen naisen maailma, jota musiikki, äänitehosteet ja valaistus tukivat omalta osaltaan.

En ole koskaan nähnyt tämänkaltaista teatteriesitystä, mimiikkaa - en oikein tiennyt, mitä odottaa. Mitä tahansa perusodotuksia teatteriin mennessä yleensä onkin, tämä esitys ylitti ne moninkertaisesti ja monin eri tavoin: Nola Rae oli yksinkertaisesti loistava roolissaan. Kokonaisuutena esitys oli upea ja ajatuksia herättävä. Erityisesti esityksen loppuosa oli kuviltaan niin vahva, että se seurasi mukaan vielä uniinkin. Harmitti suunnattomasti, että yleisöä Espoon kulttuurikeskuksessa tällä esityksellä oli todella, todella vähän.

Lisähuomiona kiitos Sannalle siitä, että sain vinkin tästä esityksestä ja pääsin näkemään sen!

Kansanhiihto 2012. Tämä Kansallisen ohjelmistossa oleva näytelmä (kuten myös HOMO!) on herättänyt kohua ja saanut julkisuutta. Mielestäni tekstissä on kiinnostavia teemoja, mutta niiden käsittely on ainakin osin liian pinnallista tai jopa hieman keskeneräisen tuntuista. Videota käytettiin esityksessä mainiosti hyväksi, lavastusratkaisut olivat jännittäviä ja näyttelijät kautta linjan hyviä.

Lisähuomioina voisi mainita, että näin näytelmän ennakkoensi-illassa, joka on luonteeltaan aina hieman "tavallisista" esityksistä poikkeava. Istuin kolmannella rivillä ja jos näytelmää on menossa katsomaan, suositan paikan hankkimista taaempaa!

Harvala. Q-teatterin esityksessä on kolme siskosta äitinsä kuolinvuoteen ääressä ja myöhemmin hautajaisissa puimassa ongelmallista suhdetta äitiinsä ja toisiinsa. Paikalle tulee myös yhden siskon tytär omine ongelmineen. Lähtökohta kuulostaa raskaalta, ja raskaita, julmia, synkkiä ja ahdistavia ovatkin näytelmässä esiintulevat teemat. Esitys välttää onneksi valahtamisen syvään ahdistukseen ja huumorikin pääsee välillä vallalle. Teksti nostaa kuitenkin esiin tärkeitä asioita ja kysymyksiä ja sai esityksen jälkeenkin useampaan kertaan pohtimaan niitä. Näyttelijät olivat erittäin hyviä ja lavastus erittäin kiintoisa. Ensin tosin hieman mietitytti, oliko ensimmäiseen riviin istuminen järkevä idea näyttämöllä olevan veden takia...

Lisähuomiona erityiskiitos Saijalle, jolta tuli ehdotus lähteä tätä näytelmää katsomaan!

Morbror Vanja. Mieleenpainuva teatterielämys Klockriketeaternissa. Kuvat olivat vahvoja, niiden analysoinnissa ja pohdinnassa kului öisiä tunteja esityksen näkemisen jälkeisinä iltoina. Näyttelijät olivat rooleissaan uskomattoman hyviä. Lavastus oli erikoinen (sattumalta tässäkin esityksessä oli näyttämöllä vettä). Esityksen ruotsinkielisyyttä ei kannata pelätä, jos on muutoin kiinnostunut kokemaan jotain erilaista teatterissa. Näytelmän kesto on massiivinen (yli 3,5 h!), mutta esitykseen keskittyessä sitä ei oikeastaan huomannut.

Lisähuomiot: Olin kuvitellut, ettei tähän esitykseen olisi mitään mahdollisuuksia saada lippua, vain viikkoa ennen esitystä - olin onneksi väärässä. Jos haluaa käyttää hyödykseen suomenkielistä tekstitykstä, kannattaa istua hieman ylempänä katsomossa.

Kulttuuria ja pakkasta

Huolimatta Helsingin reissuni aikana vallinneesta järkyttävän kylmästä säästä pääsin onneksi harrastamaan kulttuuria.

Elokuvat. Näin pelkästään erittäin hyviä (Winter's Bone, The Social Network, The Kids are allright) ja hyviä (Somewhere, Kuninkaan puhe) elokuvia. Valitettavasti ihan kaikkia toivelistallani olleita leffoja (esim. Biutiful, Kosto, True Grit) en ehtinyt käydä katsomassa.

Teatteri. Svenska Teaternin Cabaret-esitys Aleksanterin teatterissa oli hieno elämys. Näyttelijät lauloivat ja tanssivat oikein hyvin. Vaikka kyse on musikaalista, aihe on sen verran haastava, että vielä päiviä esityksen jälkeenkin mietiskelin sen esiinnostamia tiettyjä teemoja. Suosittelen Svenskanin Cabaretia lämpimästi - ruotsin kielen ei pidä antaa pelottaa: näyttelijät artikuloivat erittäin selkeästi ja esitystä on helppo seurata.

Musiikki. Pelle Miljoona Oy:n keikasta kirjoitin jo aiemmin tällä viikolla, se ei kuitenkaan ollut ainoa livemusiikkielämykseni Helsingissä. Reissuni alkupuolella näin Jo Stancen (myöskin Tavastialla), jonka levyä olen alkuvuonna aika paljon kuunnellut. Keikka oli mahtava! Bändi soitti upeasti, laulusolistilla oli homma hallussa ja lavalta välittynyt innostus sai yleisön mukaan. Kertakaikkiaan uskomattoman hieno ja mahtava keikka!

Näyttelyt. Pentti Sammallahden näyttely Valokuvataiteen museossa oli aika massiivinen, mutta kiinnostava. Vaikka näyttely on ollut avoinna syyskuusta asti, helmikuisena sunnuntaina se oli tungokseen asti täynnä kävijöitä. Taidehallissa näin Pekka Kauhasen hauskan näyttelyn Hurtta, poika ja lum'ukko. Espoon kulttuurikeskuksessa ehdin käydä katsomassa mielenkiintoisen valokuvanäyttelyn suomalaisesta katusoittajasta Intiassa. (Kiitokset näyttelyvinkistä Kulttuurikeskukseen!) Virka-galleriassa kävin katsomassa Stadin mestat -näyttelyn. Näyttelyä oli katsomassa paljon ihmisiä, ja lähes jokaisen kuvan kohdalla alkoi joku muistella menneitä: omaansa tai kaupungin menneisyyttä ja lähihistoriaa.

Vuosipäivä

Tänään tuli tasan vuosi siitä, kun olen muuttanut Glomfjordiin. Jyri oli jo aloittanut työt täällä tammikuun alussa, mutta muuttojärjestelyjen yms. vuoksi matkusti muutamaksi päiväksi takaisin Suomeen. Lähdimme ajamaan Helsingistä 13.1. ja olimme täällä myöhään seuraavan päivän iltana.

Vuosi on mennyt nopeasti, paljon nopeammin kuin kuvittelin. Melko monet muutkin ennakkokuvitelmat ovat osoittautuneet vääriksi. Uuteen kulttuuriin ja asuinmaahan totuttautuessa on tullut opittua paljon uutta, mutta paljon oppimista on vielä edessäkin. Meille tapahtui samanaikaisesti kahdentyyppinen muutto: muutto ulkomaille ja muutto pääkaupungista pieneen pohjoiseen kylään. (Olen aika varma siitä, että jotkin kokemukset olisivat erilaisia, jos asuinpaikkamme olisi esim. Oslo tai Bergen.)

Eräs ennakkokuvitelmani liittyi Suomen ikävöintiin. Yhteyksiä Suomeen ylläpidetään jatkuvasti monin eri tavoin, siellä on päässyt käymään suhteellisen usein, eikä kokoaikaista ikävää kotimaahan ole tullutkaan koettua. Juuri ennen Suomen reissuja (yleensä 1-2 päivää aiemmin) alkaa tosin tuntea jonkinlaista epämääräistä kaipausta.

Välillä on tuntunut haasteelliselta oppia kaikkea mahdollista Norjasta alkaen tavoista ja päätyen julkkisten kautta ruokiin. Toisaalta on tullut riemuisa tunne, kun tunnistaa keskusteluohjelmassa mukana olevan poliitikon tai kirjailijan, eikä ruokaostosten tekemisessä mene enää aikaa (meidän näkökulmastamme) hieman erilaisen valikoiman ihmettelemiseen. Kun jossain tv-ohjelmassa näkee kahden norjalaisen halaavan toisiaan tietää jo, etteivät he välttämättä ole erittäin läheisiä ystäviä. On tullut myös opittua, että jos haluaa ostaa päivän sanomalehden, kauppaan kannattaa mennä vasta klo 13.00 jälkeen - tämä on eräs nimenomaan tähän pohjoiseen asuinpaikkaan liittyvistä asioista.

Välillä on tuntunut siltä, ettei mitenkään saa haltuunsa edes välttävällä tavalla kaikkea tarvittavaa (voi tietenkin myös kysyä, mikä on "tarvittavaa"). Toisaalta tietää, että seuraavaksi kahdeksi vuodeksikin riittää paikalliskulttuurissa oppimista ja ihmettelyä.

Elokuvissa

Viimekertaisella Oslon reissullamme kävimme ensimmäistä kertaa elokuvissa norjalaisessa elokuvateatterissa. Turhaa kai sanoakin, että eroavaisuuksia löytyi Helsinkiin verrattaessa.

Lippukassaa ei ensinnä näkynyt missään: tähän useamman salin teatterikompleksiin kuljettiin kahvilan läpi. Kahvilan jälkeen tuli elokuvaeväiden myyntipiste. Samoilla kassoilla, joilla maksettiin popcornit, juomat jne., ostettiin luonnollisesti myös elokuvaliput. (Tämä piti itse päätellä tai tietää etukäteen, asiasta ei missään erikseen kerrottu.)

Kassojen yläpuolelle sijoitetusta monitorista näki, kuinka monta paikkaa kuhunkin elokuvaesitykseen oli jäljellä, mutta mitään teatterin paikkakarttaa ei ollut. Kassalla ei kysytty, missä kohden haluaisi istua, vaan haluaako halvemman vai kalliimman paikan! Me halusimme istua mahdollisimman takana, ja siellä oli kuulemma vain halvempia paikkoja. Kalliimpia paikkoja tässä kyseisessä salissa oli tarjolla suunnilleen keskivaiheilla yhden rivillisen verran. Hintaero selittyi tuoleilla, kalliimmat näyttivät muhkeammilta ja ehkäpä mukavammilta. Tosin halvemmillakin tuoleilla oli oikein mukava istua ja jalkatilaa oli erittäin hyvin. Halvemmat liput maksoivat 100 NOK/kpl (suunnilleen 12,50 euroa).

Kun salin ovet avattiin, mainokset olivat jo käynnissä. Mainoksissa äänenvoimakkuus oli niin pienellä, että kaikki muut paitsi visuaaliset viestit jäivät epäselviksi. Mainosten ajan salissa oli myös valot ja katsojia tuli sisään elokuvan alkamiseen asti. Vasta elokuvan alkaessa salin ovet suljettiin, valot sammutettiin ja äänenvoimakkuutta kovennettiin.

Tällä hetkellä lähin oikea elokuvateatteri Glomfjordista katsoen sijaitsee Bodössä. Melöyn alueella sekä Glomfjordissa että Örnesissä on kuitenkin säännöllisiä elokuvaesityksiä. Glomfjord Kino toimii Melöyn kulttuuritalossa, näköetäisyydellä asunnostamme. Glomfjord Kinossa esitetään uusimpia ensi-iltaelokuvia sunnuntaisin (ja silloin tällöin myös maanantaisin), yleensä kustakin elokuvasta on yksi esitys. Poikkeuksen esitysmäärästä tekevät usein lastenelokuvat.

Lang dags ferd mot natt

Kävimme tiistaina ensimmäistä kertaa katsomassa norjankielistä teatteriesitystä. Esityspaikka oli Bodön kulttuuritalo. Kultturitalo on verrattavissa vaikkapa Espoon kulttuurikeskukseen: ohjelmisto koostuu vierailuista, festivaaleista ja tietyistä vakioesiintyjistä. Bodön tapauksessa kulttuuritalon vakiokäyttäjät ovat Bodö Sinfonietta ja Nordnorsk opera. Kulttuuritalon syysohjelmistossa onkin tarjolla kaikkea mahdollista: lastenkulttuuria, kirjailijavierailuja, balettia, teatteria, musiikkia rockista klassiseen, elokuvamusiikkifestivaali...

Keskellä viikkoa syksyllä ja talvella on aika haasteellista lähteä harrastamaan kulttuuria Bodöhön asti, mm. matkoihin pitää varata hieman normaalia pidempi aika. Esim. tiistaina lähdimme kotoa klo 16.00 ja palasimme takaisin yhden tienoissa yöllä. Esityksen pitää siis todella merkittävä, jotta se on matkan arvoinen. Tällä kertaa asia oli juuri näin: Näytelmä, jonka kävimme katsomassa, oli otsikossa mainittu Eugene O'Neillin klassikko Pitkän päivän matka yöhön Riksteatretin esityksenä.

Riksteatret kiertää tämän esityksen kanssa Norjassa lähes 50 paikkakunnalla - ja jokaikinen esitys on loppuunmyyty! Mekin hankimme liput Bodön esitykseen jo lähes puoli vuotta sitten. Näytelmä on ollut niin suosittu ja liput niin kysyttyjä, että lisäesityksiä järjestetään Tukholmassa. Kyse ei ehkä kuitenkaan ole pelkästään klassikon vetovoimasta, näytelmässä esiintyy Liv Ullmann.

Etukäteen hieman jännitti, miten paljon näytelmästä ymmärtäisi, vaikka se olikin tuttu sisällöltään. Helpoimpia seurattavia olivat näyttelijöiden monologit ja vaikeimpia huutamalla käydyt dialogit. Välillä kummastutti yleisön naureskelu kohdissa, jotka olivat lähinnä traagisia tai korkeintaan tragikoomisia. Näytelmän päätytyttyä ihan ensimmäiset aplodit annettiin istualtaan, mutta sitten yleisö ei enää voinut pidätellä itseään - koko katsomo nousi seisomaan ja taputti taputtamistaan.

Esitys oli todella hieno elämys monellakin tapaa: vahva teksti, hyvät näyttelijät, hieno kokonaisuus - ja henkilökohtainen havainto siitä, että norjaa pystyy ymmärtämään myös tällaisessa tilanteessa.

Kulttuurielämyksiä Helsingissä

1. Isaac Julien: Ten Thousand Waves (Taidehalli). Monikerroksinen videteos, joka sai katselemaan herkeämättä: vaikuttavia, kauniita, henkeäsalpaavia ja välillä jopa pelottavia kuvia. Teos herätti paljon kysymyksiä ja tunteita: ihan niin taiteen pitääkin tehdä. Teos on Taidehallissa 10.10. asti.

2. The Icelandic Love Corporation TIGHT (Amos Andersonin taidemuseo). Sukkahousujen hyötykäyttöä taiteessa ohitse ja ylitse kaikkien niksivinkkien. Huvitti, hymyilytti ja nauratti ääneen - sukkahousuista on muuhunkin kuin elämän yleiseen hankaloittamiseen. Näyttely on avoinna 4.10. asti.

3. Rakkautta ja anarkiaa. Yhden iltapäivän kuluessa elokuvien avulla Bollywoodista Canvey Islandiin - kauniista intialaistähdistä bluesrockiin, komediallisesta melodraamasta dokumenttiin. Liput on hankittuna kahteen muuhunkin esitykseen - toivon, että ehdin niidenkin lisäksi näkemään vielä jotain sopivasti hämmentävää tai puhtaasti viihdyttävää.

Ulkosuomalainen Suomessa

Olen tällä hetkellä edelleen opintojen takia Suomessa. Blogia olen päivittänyt täällä ollessa normaalia harvemmin, aivan tietoisesti. Ystäväni Saija totesi, että ulkosuomalaisen blogin päivittäminen Helsingissä ollessa menee ohi teeman. Toisaalta olen kyllä myös Glomfjordissa ollessa käsitellyt blogissani aiheita, joiden yhteys asumiseemme ja kokemuksiimme ulkomailla on ns. kaukaa haettu.

Suomessa ollessa olen harrastanut kulttuuria ja muuta siihen liittyvää niin paljon kuin mahdollista: konsertteja, näyttelyjä, kirja- ja levykaupoissa kiertelyä sekä ruokailemista mukavassa seurassa hyvissä tai vieläkin paremmissa ravintoloissa. Kotona ruokaillessani olen valinnut ruokalistalleni kaikkea sellaista, mitä Norjassa tai Glomfjordissa ei ole mahdollista saada. Olen myös nauttinut kauniista ja vähemmän kauniista syyspäivistä kävelylenkeillä meren rannalla - vaihteeksi suhteellisen tasaisilla teillä ja poluilla.

Useita kertoja parin Helsingin-viikon aikana minut on kadulla pysäytetty ja kyselty ohjeita sinne tai tuonne pääsemiseksi. Aiemmin selkeästi yleisin kysymys, joka esitettiin, oli aina (suomeksi/englanniksi) "Missä sijaitsee Temppeliaukion kirkko?" Nyt sen sijaan minulta on kyselty suomeksi täsmäohjeita, esimerkiksi: "Mistä alkaa Malminkatu?" Kuinka pitkä matka tästä (Eerikinkadulta) on osoitteeseen Fredrikinkatu 31?"

Kertaalleen olen päässyt neuvomaan eksynyttä ja pelkästään ranskaa puhuvaa pariskuntaa, jolla oli lapulla hotellinsa nimi ja osoite. Englanniksi kertomani ohjeistus aiheutti vain olkapäiden pudisteluja ja pään pyörityksiä. Yhdistämällä italian alkeisopintoni ja kouluaikaiset latinan opintoni sekä harvat tietämäni ranskankieliset sanat sain neuvottua "Apres un blanc building (piirsin ilmaan kuvan talosta ja osoittelin samalla ko. valkoista rakennusta eli Tennaria) sinistra (tein kädelläni kääntymisliikkeen vasemmalle). Pariskunta kiitteli minua vuolaasti - ja toivottavasti löysi myös perille.

Neuvonta- ja opastusurani on laajenemassa, viime kertaisella Oslon reissulla minulta kyseltiin jo ohjeita tietyn keskustassa sijaitsevan kadun löytämiseksi!

Viikonloppu Oslossa

Vietimme viikonlopun Oslossa, jossa Jyri osallistui ratagolfkisoihin. Perjantaina koneemme oli myöhässä, ja saavuimme aika myöhään hotellille. Olimme tehneet huonevarauksen ja saaneet vahvistuksen, mutta paikanpäällä tilanne muuttui ongelmalliseksi. Vapaata huonetta ei tuntunutkaan olevan. Meitä palvelleen vastaanottotyöntekijän selittelyt huoneesta, joka saattaisi olla vielä jäljellä, alkoi kuulostaa hieman heikolta. Lopulta työntekijä joutui hankaluuksiin tietokoneen kanssa ja pyysi apua kollegaltaan. "Minä muistan teidät!" sanoi kollega minulle ja Jyrille. Totta, olimme yöpyneet samassa hotellissa kaksi kuukautta sitten, mutta lause kuulosti silti hieman pelottavalta. Lausahdus olikin positiivinen: "tuttu" vastaanottovirkailija järjesti meille sviitin hotellin ylimmästä kerroksesta!

Perjantai-ilta jatkui edellisen Oslon vierailumme tapaan: menimme hotellin lähellä sijaitsevaan ravintolaan ruokailemaan. Ravintolassa ei ole painettua viinilistaa, vaan tarjoilija vie katsomaan viinivalikoimaa, ja esittelee ehdottamansa viinin. Jyri katseli tarjoilijan ehdottamaa viiniä ja totesi, että joimme täällä viimeksikin ruuan kanssa italialaista viiniä - olisiko kyseessä ollut peräti sama viini. Baaritiskin takana oli meidän viimekertainen tarjoilijamme, joka otti valikoimasta esiin toisen pullon ja ilmoitti, että ei, emme olleet juoneet meille nyt suositeltua viiniä, vaan olimme nauttineet viimeksi tätä italialaista viiniä. Ottaen huomioon, että Oslo on Helsingin kokoluokkaa, olemme mieleenpainuvaa sorttia. Ymmärrän kyllä, miten helppoa meidät on erottaa maisemasta Glomfjordissa, mutta pääkaupungissakin...!

Lauantaina Jyrin harjoitellessa kiertelin kaupungilla ja harrastin kulttuuria. Sää oli mitä mainioin, n. 14 astetta lämpöä ja auringonpaistetta - puistot ja terassit olivat täynnä. Kävin katsomassa Ludvig Eikaas -nimisen norjalaistaiteilijan näyttelyn, paikkana Museet for samtidskunst. Em. museo on osa Nasjonalmuseet for kunst, arkitektur og design -kokonaisuutta, joka sisältää neljä erillistä museota (Nasjonalgalleriet, Nasjonalmuseet - Arkitektur, Museet for samtidskunst ja Kunstindusstrimuseet), joihin kaikkiin on vapaa pääsy. Lauantai-iltana testasimme mainion kalaravintolan Aker Bryggella.

Sunnuntaina olin katselemassa Jyrin ratagolfkisaa Torshovissa. Tämä osa Osloa oli ihan uusi, mutta oikein mukavanoloinen, tuttavuus. Paikka on muutaman ratikkapysäkin päässä keskustasta. Vaikka Norjassa onkin jo alkanut tottua hintatasoon, julkisen liikenteen lipun hinnat yllättivät: kertalippu ratikasta ostettuna maksaa 40 kruunua! (Tosin tutustuttuani hinnastoon Oslosta palattuamme, huomasin, että ennakkoon ostettuna kertalippu onkin vain 26 kruunua.)

Erikoiskiitokset lentoyhtiölle, joka suostui muuttamaan lentolippumme viisi tuntia aiempaan koneeseen - ilman lisäkustannuksia. Paluulennolla vieressäni istui yksinään matkustanut Marcus, joka on vielä päiväkodissa. Marcus kertoili minulle norjalaisesta koulutusjärjestelmästä toivuttuaan siitä kauhistuttavasta tosiseikasta, etten minä oikeastaan puhu lainkaan norjaa. Marcus itse puhui äärimmäisen selkeätä norjaa - jos kaikki puhuisivat täällä samalla tavalla, ei minun olisi niin vaikeaa saada selkoa kulloisenkin keskustelun sisällöstä.

Kulttuuria ja sisustusta

Bongasimme paikallisesta kulttuurikalenterista tiedon, että Bodö Sinfonietta esiintyy täällä tänä iltana. Täällä tarkoittaa samaa kuntaa, mutta eri taajamaa. Meillä ei ole käytössä karttaa, summittaisesti tiedämme, missä kyseinen taajama (Reipå) sijaitsee. Konsertti on kirkossa, jonka löytymisen ei luulisi olevan liian vaikeaa. Katsotaan miten meidän käy! Konsertin tarkasta ohjelmasta on ollut liikkellä monenlaista tietoa, mutta villin arvaukseni perusteella luvassa on jotakin klassista musiikkia.


Muuttokuorma ei ole vielä saapunut perille, mutta olen tilannut verhot asuntoon paikallisesta huonekaluliikkestä. Paikanpäälle asuntoomme tuli henkilö mittaamaan ikkunat ja kyselemään verhotangoista, ripustimista ym. yksityiskohdista. Keskustelu sujui samaan tapaan kuin täällä yleensäkin. Meikäläinen puhui ruotsia ja keskustelukumppani norjaa. (Jumppa hoituu arjessa helposti, kun vääntäydyn joka toisen norjankielisen lauseen kohdalla kysymysmerkiksi ja pidempien keskustelujen aikana lihakset menevätkin lähes maitohapoille.) Tällä kertaa vastapuoli kuitenkin ystävällisesti vaihtoi osan norjan kielen ilmaisuista ruotsinkielisiin, joten pysyin suurimman osan aikaa mukana. Luulisin. Toiveikkuuteni kielen ymmärtämisestä voi osoittautua turhaksi, kun verhotangot ja sälekaihtimet tuodaan asunnolle.


Eilen illalla kävimme valitsemassa verhokankaat ja mattoja. Verhokankaiden valinnassa asioin liikkeen toisen myyjän kanssa. Hän puhui norjaa, pehmentämättä sitä ruotsilla. tämä oli kuitenkin verhomittausta huomattavasti helpompi keskustelu, koska saatoin osoitella haluamiani kankaita ja kertoa, mikä tulee mihinkin huoneeseen.


Yritin koko ajan kuvitella muuttokuormassa vielä olevat huonekalut, tilaamamme lisähuonekalut sekä matot paikoilleen asuntoomme ja valita verhot niihin sopiviksi. Ainoa ongelma tässä oli se, ettei vielä ole ihan varmaa, mitkä huonekalut sijoitetaan minnekin! Jos siis sisustusratkaisuistani tulee luovia ja suorastaan uraauurtavia sekä värimaailmasta haasteellinen, siihen on syynsä.