tiistai 24. huhtikuuta 2012
Kiireitä
En ole lakannut pitämästä blogia - pitkähkö tauko päivityksissä johtuu reissuista ja huhtikuulle osuneesta opiskelutehtävien ja luentokurssien ruuhkasta. Tämän viikon lopulla ruuhka hellittää ja ehdin myös päivittää blogiani jatkossa normaalimpaan tahtiin.
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Roskaranta ja rantaroskaa

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Talven ja kevään taistelu
Pitkään jatkuneeseen keväiseen keliin tuli muutos eilen: takatalvi. Lämpöasteet vaihtuivat pakkaseen ja lunta on satanut ainakin 10 cm.
Tänään on ollut kaunis kevättalvinen päivä: aurinko paistoi niin upeasti, että aurinkolasit olivat välttämätön varuste kävelylenkillä. Aurinko myös lämmitti niin paljon, että paikka paikoin tuore lumi oli jo alkanut sulaa. Kadut eivät enää olleet ikävän liukkaat kuten eilen, asfaltti oli tullut monin paikoin esiin. Lämpötilakin oli juuri ja juuri plussan puolella.
Käynnissä on nyt talven ja kevään taistelu. Kukkapenkissä oli ehtinyt nousta esiin jo lisää kukkasia ennen lumisateita. Ainakin vielä äsken kukkaset näyttivät uhmaavan takatalvea. Alkavalle viikolle sääennuste valitettavasti lupaa kuitenkin enimmäkseen lumisateita ja pakkasasteita.

Tunnisteet:
aurinkoinen sää,
aurinkolasit,
Glomfjord,
kevät,
kevättalvi,
lämpöasteet,
pakkanen,
sää,
talvi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)