torstai 5. heinäkuuta 2012

Valoisat yöt

Suomessa asuessani kesäyöt olivat mielestäni valoisia. Lapissa en ole koskaan varsinaisesti käynyt, joten havaintoni perustuivat käytännössä Etelä-Suomeen.

Glomfjordissa asuessa valoisien kesäöiden käsite on muuttunut sisällöltään melko lailla - vaikka ensimmäisenä kesänämme emme nähneet keskiyön aurinkoa kertaakaan pari kuukautta jatkuneiden sadesäiden vuoksi! Tänä kesänä on meilläpäin ollut valtavan kauniita, aurinkoisia öitä. Olohuoneen ikkunoista on voinut ihastella auringonvalon heijastumista tunturien lumisista huipuista.

Kesäkuisella Helsingin reissulla kiinnitin huomiota pimeältä vaikuttavaan kesäiltaan. Pimeyden tuntua tuki paikallisradion pyörittämä kanavatunnari, jossa kerrotaan jotain sen suuntaista, että kesällä valoisaa aikaa Helsingissä on jopa 19 tuntia. Glomfjordissa valoisaa aikaa kesällä on pyöreät 24 tuntia vuorokaudessa.

Sadan vuorokauden kaamos tuntuu kovin kaukaiselta juuri nyt. 

4 kommenttia:

  1. Joo, asuessani Harstadissa piti aina tarkistaa kummalta puolelta taloa aurinko paistaa, että onko päivä vai yö...sitten talvella olikin vaikeampaa kun oli aina pimeää...ja varsinkin norskien tapa pitää verhot AINA auki - siitäkään ei saanut mitään apua vuorokauden tilaa arvaillessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kiinnittänyt täällä Glomfjordissakin huomiota tuohon paikallisten verhot aina auki -tapaan.

      Kaamoksen aikana on kyllä ihan mukavaa, että taloista tulee edes vähän lisävalaistusta pilkkopimeälle kylänraitille!

      Poista
  2. Mitä tarkoittaa: "Lapissa en ole koskaan VARSINAISESTI käynyt"?
    Siis?
    Ja totta on, että Helsingin kesäöiden "valkeus" on lähinnä huvittavaa kun vertaa pohjoisen valkeuteen!
    Käypä joskus Lapissakin... tai Finnmarkissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitinpa salamyhkäisesti ja epäselvästi :) Tarkoitin vain, etten ole koskaan tehnyt esim. hiihtoreissua tai ruskaretkeä Lappiin; matkustanut sinne vartavasten ja pidemmäksi aikaa.

      Finnmarkin-reissu meillä on ihan oikeasti suunnitelmissa ensi kesälle, toivottavasti toteutuu :)

      Poista