"Neulansilmä vasempaan..."

Ilman omaa syytäni herätys soi tänä "aamuna" klo 3.00. Jyrin työmatka alkoi varhaisella aamulennolla, eikä hän enää enää eilen ehtinyt saada hotellihuonetta Bodöstä maanantain ja tiistain väliselle yölle. Alunperin tarkoituksemme oli ollut ajella myöhään eilen illalla Bodöhön, josta olisin tuonut automme samantien takaisin. Olisin päässyt suhteellisen järkevään aikaan Glomfjordiin (n. klo 2.00).

Lähdimme ajelemaan Glomfjordista klo 3.45. Vastaan ei tullut koko matkalla ennen Bodötä yhtään autoa. Ensimmäistä kertaa jouduimme tunnelissa omituiseen sumupilveen. Vaikka sumuista säätä täällä on usein, tunneleissa sumua ei ole näkynyt.

Glomfjordin ja Bodön välillä on meneillään kolme isoa tietyömaata: asfaltointiurakka, tunnelin korjaus ja Bodössä iso siltatyömaa. Kaksi ensinmainittua eivät olleet yöaikaan käynnissä, mutta siltatyömaan vuoksi osa tiestä oli viime yönä ollut kaksi tuntia suljettuna liikenteeltä kokonaan. Vaikka tulimme paikalle vasta, kun liikenne oli taas käynnissä, jouduimme odottelemaan yli kymmenen minuuttia ja autojonoakin oli kertynyt melko lailla. Silta- ja tunnelityömaat aiheuttivat kotimatkallakin pakolliset pidemmät pysähdykset - omituista kyllä, asfaltointityö ei ollut käynnissä vielä kello seitsemän jälkeenkään.

Jyri ehti lennolleen mainiosti ja meikäläinen lähti samantien (klo 6.00) ajelemaan takaisin kohti Glomfjordia. Koko menomatkan oli satanut, paikka paikoin tihuutti ja välillä vettä tuli oikein kunnolla. Olin erittäin ilahtunut, kun sade Bodöstä lähtiessäni lakkasi ja pääsin ajelemaan yli 100 km suhteellisen selkeässä säässä. Sade tuo omat lisähaasteensa, sillä tie on erittäin mutkainen ja mäkinen. Eräänlaisena loppuhuipennuksena matkan viimeiset 10 km on kuin suunniteltu katuratakisoihin harjoitteleville: kapeaa ja mutkaista. Tieosuutta reunustaa tässä kohden(kin) toisella puolella vuori ja toisella puolella meri.

Matka oli erittäin harvinainen: ainuttakaan hirveä ei näkynyt, mutta yksi vuohi (!) oli käyskentelemässä tien laidassa menomatkalla.

Trimgruppe

Sain syyskuussa kutsun tulla mukaan täkäläisten naisten viikottain tapaavaan kuntoiluryhmään, joka on siis trimgruppe paikallisella kielellä. Ryhmä on toiminut yli 20 vuotta, aluksi lajeina olivat hölkkä ja juoksu, nykyään kävely ja hiihto. Ryhmässä mukanaolevat naiset ovat iältään neljästäkympistä kuuteenkymppiin, osa on Glomfjordista ja osa muualta Melöyn alueelta.

Onneksi alunperin saamani kutsu tuli sähköpostilla - pystyin muotoilemaan mahdollisimman selkeästi sen, etten ole kokenut tunturivaeltaja, eikä hiihtokaan ole vahvin lajini. Että jos totta puhutaan minun pitäisi ehkä osallistua hiihtokouluun, jossa opetetaan alkeet tunturilla hiihtämisestä. Tai opetetaan ylipäätään alkeet hiihtämisestä...

Trimgruppen puuhanainen oli kuitenkin sitä mieltä, että ryhmän pääasiallinen tarkoitus on sosiaalinen, yhdessäolo ja jutustelu ja kuntoilutavoite on toissijainen. Uskoin vakuutteluja ja lähdin ensimmäisen kerran mukaan viikko sitten tiistaina. Minulle oltiin kerrottu, että mukaan kannattaa ottaa otsalamppu tms. valonlähde, sillä ryhmän kokoontuessa puoli seitsemältä on jo pimeää.

Säätila oli hieman meitä vastaan, päivällä oli satanut paljon vettä ja iltaa kohden sade oli muuttunut rännäksi, joten ulkoilupolku oli aika hurjassa kunnossa. Tarkoitus oli kävellä ensin eräs paikallinen (minulle entuudestaan tuntematon) lenkki, joka ei kartalla näyttänyt kovin pitkältä. Sen jälkeen, jos voimia vielä olisi, käveltäisiin minulle jo tutuksi käynyt meitä lähinnä sijaitseva parin kilometrin lenkkipolku.

Ensimmäinen, illan varsinainen, lenkkipolku alkoi niinkuin täälläpäin niin monet muutkin: Lähdettiin nousemaan likipitäen pystysuoralta vaikuttavaa polkua, jossa ei ollut tasannepaikkoja lepuutukseen ensimmäisen kilometrin aikana. Välillä ryhmän muut jäsenet kyselivät, oliko kävelytahti minulle liian nopea tai hidas (!). Kävelyvauhti oli ihan sopiva, keskustelussa mukana pysyminen oli paljon haasteellisempaa. Mitä ylemmäs nousimme, sitä talvisemmaksi keli kävi ja perillä ylhäällä olikin sitten jo ihan kunnolla lunta. Paluu alaspäin lumisella, sohjoisella ja vetisellä polulla olikin sitten ihan omanlaisensa kuntotesti. Hieman jouduin myös harjoittelemaan otsalampun käyttöä - ryhmän enemmistön tapaan pidin otsalamppua kädessä. Tarpeetonta kai sanoa, mutta kävelimme vielä myös sen bonuslenkin ennen kotiinlähtöä.

Tämän viikon tiistaina kävelimme Selstadvannetin ympäri, emme siis olleet Glomfjordissa vaan naapuritaajamassa. Tällä kertaa lenkki alkoi ihan poikkeuksellisen pitkällä tasamaan osuudella ja ehdin jo mielessäni olla tyytyväinen hieman helpompaan kuntoiluun. En ollut aiemmin ollut tälläkään lenkkipolulla, eikä otsalampun valossa pystynyt oikein arvioimaan koko reittiä, Tyytyväisyyteni oli kuitenkin ennenaikaista, tälläkin polulla lähdettiin nousemaan ylöspäin, joskin onneksi hieman loivemmin kuin viikkoa aiemmin. Tosin ylämäkeä riittikin sitten vastaavasti paljon pidemmän matkaa, mutta reitti oli kuitenkin edellisviikkoista kevyempi.

Otsalamppu valaisee polulla sen verran, että kävely sujuu, mutta muutoin pimeä metsä ympärillä tuo lisäjännitystä. Varsinkin, kun molemmilla kerroilla on juteltu siitä, miten paljon täälläpäin on hirviä, jotka eivät pelkää lainkaan ihmisiä. Tosin en osaa sanoa, kumpi on pahempi vaihtoehto: metsässä on hirviä vai se, että siellä on joitain muita isohkoja eläinkunnan edustajia.

Lisää ruoka-aiheesta - ja hirvistä

Edellisellä kerralla pohdin mm. kala-autoasiaa ja ratkaisu kysymykseen odottikin postilaatikossa heti tekstin julkaisemisen jälkeen mainoksen muodossa. Jäätelöauton esitteessä kaksi ensimmäistä sivua oli tuutteja yms. perinteistä valikoimaa, kolmannelta sivulta alkaen esiteltiin äyriäisiä ja kalatuotteita: Jäätelöauto = kala-auto!

Hirvet ovat osoittautuneet täällä keskeiseksi ja pysyväksi small talk -aiheeksi yhtä hyvin Jyrin työpaikalla kuin meikäläisen Pilates-ryhmässäkin. Jyri oli saanut kuulla miehestä, joka oli yrittänyt ajaa pihalleen tullutta hirveä lapiolla huitomalla. Hirvi ei ollut ymmärtänyt vihjettä, oli vain tönöttänyt paikallaan kiinnittämättä sen suurempaa huomiota huitojaan (tai lapioon). Pilates-ohjaajani (joka on asunut aiemmin meidän nykyisessä talossamme) opasti minua katselemaan hieman ympärilleen, jos lähtee pimeän aikaan ulos talosta. Hänen mielestään hirvet eivät sinänsä ole vaarallisia, mutta varovaisuus omalta puolelta ei ole pahitteeksi.

Hirvien lukumäärä on täällä kuulemma nyt normaalia suurempi. Pari-kolme hirveä on alkanut myös häiriköidä Glomfjordissa sen verran, että ne aiotaan eliminoida. Häirikköhirvet ovat kuljeskelleet normaalia reteämmin ihmisten pihoilla ja Glomfjordin kaduilla. Hirvet ovat myös aiheuttaneet hankaluuksia liikenteessä täällä ja lähialueella.

Elg ja muita luonnon ihmeitä

Kun ajelimme sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Glomfjordia kohti, taajaan sijoitetut hirvivaroitusmerkit saivat selityksen. Ensinnä näimme aivan tien vieressä samaan matkasuuntaan meidän kanssamme juoksevan hirvitrion ja myöhemmin vielä yksinäisellä yölenkillä olevan hirven.

Hirvihavaintoja voi täällä tehdä muuallakin (ja paljon lähempänä) kuin Bodön tien varrella: Kuukausi takaperin oli kuulemma tuossa talomme ohitse kulkevalla kadulla hengaillut pari hirveä keskellä päivää. Jyrille joku paikallinen oli kertonut, kuinka televisiota katsellessa ruutuun tuntui tulevan heijastus ikkunan takaa: Ikkunan takana seisoi hirvi tuijottelemassa sisään taloon. Kaksi viikkoa sitten naapuri oli tehnyt havainnon "suurikokoisesta sarvipäästä", joka oli muina hirvinä viettämässä lauantaita - meidän pihallamme!

Kun kävimme tutustumassa taloomme ennen muuttoa, pihalla oli jonkin eläimen jälkiä. Jyri ehdotti jälkien jättäjäksi karhua, mutta nehän ovat talviunilla! (Onneksi.) Omasta mielestäni jäljet toivat mieleen lähinnä kuuluisan lumimiehen. (Täälläkin on vuoristoinen maisema.) Kyse olikin mitä ilmeisimmin ns. kotihirvestä. Olemme tulevan viikonlopun taas vaihteen vuoksi Glomfjordissa: olen jättänyt kameran esille olohuoneen pöydälle, jotta mahdollinen hirvihavainto saadaan ikuistettua.