Lipeäkala

Lokakuun alusta alkaen valtakunnallisissa ja paikallisissa sanomalehdissä on ollut ravintoloiden mainoksia lipeäkalasta. Mainosten mukaan lipeäkalaa olisi saatavilla ainakin tietyissä ravintoloissa lokakuun puolivälistä alkaen.

Kyselin aiheesta viime viikolla trimgruppen lenkillä. Minulle kerrottiin, että lipeäkalan tarjoaminen ei tosiaankaan rajoitu joulunaikaan. Lipeäkalaa ei itse asiassa välttämättä ole lainkaan tarjolla joulupöydässä! Lipeäkalaa voidaan sen sijaan tarjota kyläilemään tuleville ystäville - lutefiskfesten oli ilmaisu, jota käytettiin. Lipeäkalan syöminen kuulemma sopii hyvin mukavaan yhdessäoloon. (Onneksi oli niin pimeää, etteivät muut trimgruppelaiset nähneet meikäläisen ilmettä.)

Lipeäkalan lisukkeina täällä tarjotaan kylmää hernekeittoa (oikeasti siis kylmä hernemuhennos, josta olen jo aiemminkin maininnut blogissani), joka ilmeisesti sopii mihin tahansa ruokalajiin. Mukana on lisäksi pekoninpalasia ja sinappikastiketta. Minulle painotettiin, että tärkeä rooli lipeäkalan syömisessä on myös akvaviitin nauttimisella. En yhtään epäile!

Trimgruppe

Sain syyskuussa kutsun tulla mukaan täkäläisten naisten viikottain tapaavaan kuntoiluryhmään, joka on siis trimgruppe paikallisella kielellä. Ryhmä on toiminut yli 20 vuotta, aluksi lajeina olivat hölkkä ja juoksu, nykyään kävely ja hiihto. Ryhmässä mukanaolevat naiset ovat iältään neljästäkympistä kuuteenkymppiin, osa on Glomfjordista ja osa muualta Melöyn alueelta.

Onneksi alunperin saamani kutsu tuli sähköpostilla - pystyin muotoilemaan mahdollisimman selkeästi sen, etten ole kokenut tunturivaeltaja, eikä hiihtokaan ole vahvin lajini. Että jos totta puhutaan minun pitäisi ehkä osallistua hiihtokouluun, jossa opetetaan alkeet tunturilla hiihtämisestä. Tai opetetaan ylipäätään alkeet hiihtämisestä...

Trimgruppen puuhanainen oli kuitenkin sitä mieltä, että ryhmän pääasiallinen tarkoitus on sosiaalinen, yhdessäolo ja jutustelu ja kuntoilutavoite on toissijainen. Uskoin vakuutteluja ja lähdin ensimmäisen kerran mukaan viikko sitten tiistaina. Minulle oltiin kerrottu, että mukaan kannattaa ottaa otsalamppu tms. valonlähde, sillä ryhmän kokoontuessa puoli seitsemältä on jo pimeää.

Säätila oli hieman meitä vastaan, päivällä oli satanut paljon vettä ja iltaa kohden sade oli muuttunut rännäksi, joten ulkoilupolku oli aika hurjassa kunnossa. Tarkoitus oli kävellä ensin eräs paikallinen (minulle entuudestaan tuntematon) lenkki, joka ei kartalla näyttänyt kovin pitkältä. Sen jälkeen, jos voimia vielä olisi, käveltäisiin minulle jo tutuksi käynyt meitä lähinnä sijaitseva parin kilometrin lenkkipolku.

Ensimmäinen, illan varsinainen, lenkkipolku alkoi niinkuin täälläpäin niin monet muutkin: Lähdettiin nousemaan likipitäen pystysuoralta vaikuttavaa polkua, jossa ei ollut tasannepaikkoja lepuutukseen ensimmäisen kilometrin aikana. Välillä ryhmän muut jäsenet kyselivät, oliko kävelytahti minulle liian nopea tai hidas (!). Kävelyvauhti oli ihan sopiva, keskustelussa mukana pysyminen oli paljon haasteellisempaa. Mitä ylemmäs nousimme, sitä talvisemmaksi keli kävi ja perillä ylhäällä olikin sitten jo ihan kunnolla lunta. Paluu alaspäin lumisella, sohjoisella ja vetisellä polulla olikin sitten ihan omanlaisensa kuntotesti. Hieman jouduin myös harjoittelemaan otsalampun käyttöä - ryhmän enemmistön tapaan pidin otsalamppua kädessä. Tarpeetonta kai sanoa, mutta kävelimme vielä myös sen bonuslenkin ennen kotiinlähtöä.

Tämän viikon tiistaina kävelimme Selstadvannetin ympäri, emme siis olleet Glomfjordissa vaan naapuritaajamassa. Tällä kertaa lenkki alkoi ihan poikkeuksellisen pitkällä tasamaan osuudella ja ehdin jo mielessäni olla tyytyväinen hieman helpompaan kuntoiluun. En ollut aiemmin ollut tälläkään lenkkipolulla, eikä otsalampun valossa pystynyt oikein arvioimaan koko reittiä, Tyytyväisyyteni oli kuitenkin ennenaikaista, tälläkin polulla lähdettiin nousemaan ylöspäin, joskin onneksi hieman loivemmin kuin viikkoa aiemmin. Tosin ylämäkeä riittikin sitten vastaavasti paljon pidemmän matkaa, mutta reitti oli kuitenkin edellisviikkoista kevyempi.

Otsalamppu valaisee polulla sen verran, että kävely sujuu, mutta muutoin pimeä metsä ympärillä tuo lisäjännitystä. Varsinkin, kun molemmilla kerroilla on juteltu siitä, miten paljon täälläpäin on hirviä, jotka eivät pelkää lainkaan ihmisiä. Tosin en osaa sanoa, kumpi on pahempi vaihtoehto: metsässä on hirviä vai se, että siellä on joitain muita isohkoja eläinkunnan edustajia.