Näytetään tekstit, joissa on tunniste palokunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palokunta. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Glomfjordissa tapahtuu: paikallisuutisia

Uusi paloauto. Eilen illalla kauppareissulla meitä tuli vastaan paloauto. Päästyämme kaupan luo, samainen paloauto ajeli uudestaan ohi. Jyri tiesi kertoa, että teollisuuspuistossa toimiva tehtaan palokunta (joka on samalla Glomfjordin palokunta) oli saanut juuri eilen uuden paloauton.

Tänään näin paloauton pariin otteeseen uskaltauduttuani lyhyelle kävelylenkille säätä uhmaten. Mitä ilmeisimmin paloautoa halutaan esitellä koko kylälle - tai sitten jokaisen palokuntaan kuuluvan täytyy päästä uutta autoa kokeilemaan.

******

Vinterfestivalen. Jokavuotinen Vinterfestivalen alkaa tulevana viikonloppuna. Juhlinnan huipentavat perinteisesti lumilinnabileet festivaaliviikon viimeisenä iltana. Viime viikot on satanut vettä ja räntää ja lämpötila on matalimmallaan ollut noin nollassa. Mekin aloimme jo tuntea itsemme aivan paikallisiksi Jyrin kanssa, kun pohdimme, miten ihmeessä (ja mistä) lunta saadaan tarpeeksi liikenneympyrään. Huolemme oli selkeästi turha - sunnuntai-illasta alkaen on satanut lunta välillä todella sakeasti ja välillä vain sakeasti.

******

Varhaisesta keväästä takatalveen. Kuten tuossa aiemmin mainitsin, sää on tuntunut täällä viime aikoina jo sangen keväiseltä. Lämpöasteita on ollut parhaimmillaan seitsemän ja aurinko on paistanut muutamana päivänä mukavan lämmittävästi. Valitettavasti auringosta ja leutoudesta innostuneena myös meidän talomme etupihan kukkapenkistä alkoi nousta esiin kasveja. Valitettavasti, sillä nyt lunta on tullut parissa päivässä kymmeniä senttejä.

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Harvinaisia hälytysääniä

Suomessa asuessa oli tottunut hälytysajoneuvojen ja erilaisiin muihin liikenteen ympärivuorokautisiin ääniin. Glomfjordissakin liikennettä on kyllä ympäri vuorokauden ja vuoronvaihtumiset teollisuuspuiston tehtaissa huomaa öisinkin liikenteen hetkellisenä lisääntymisenä. Hälytysajoneuvojen sireenejä ei täällä ole kuulunut. Kertaalleen keväällä tosin teollisuuspuiston hälytinjärjestelmään tuli jokin oikosulku ja minuuttitolkulla soi vaara ohi -merkki. Poliisiauton olemme nähneet vain kerran Glomfjordissa ja kerran tänne johtavalla tiellä. Paloautoja näkee silloin tällöin, mutta ne kuuluvat teollisuuspuiston palokuntaan ja ajelevat ilmeisesti verryttelymielessä kylällä.

Eilen päivällä oli helppo havaita, että jotain erikoista oli tapahtunut, kun paloautoja pyyhkäisi pillit ulvoen ja valot vilkkuen talomme edessä kulkevalla kadulla. Läheisessä tietunnelissa oli rekan rengas syttynyt palamaan. Jollain tavalla rekka oltiin saatu pois tunnelista, jonne palava rengas oli jäänyt muodostamaan savua ja muuta haittaa.

Tietoni uutisesta ovat erittäin hajanaiset ja rajalliset, koska se ei ylittänyt uutiskynnystä missään valtakunnallisessa verkkomediassa. Esimerkiksi NRK:n (paikallinen YLE) sivuilta löytyi sen sijaan kylläkin juttu lampaasta, joka oli saattanut itsensä jumiin parkissa olleen matkailuauton renkaaseen. Paikallisessa mediassa uutisen olisi luullut olleen, mutta sielläkin oli tarjolla muita juttuja, aiheena mm. lähiseuduilla kalastusreissulla ollut kuningas. Totuuden nimissä on mainittava, että uutistarjontaa kyllä hallitsevat nyt aika lailla täkäläiset lakot (mm. lentokenttien turvamiehet) ja tietenkin jalkapallo.