Näytetään tekstit, joissa on tunniste VG. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste VG. Näytä kaikki tekstit

perjantai 16. joulukuuta 2011

Voi sentään...

Voipulasta kertoneiden uutisten alkaessa ilmestyä norjalaismediaan en suoraan sanoen suhtautunut asiaan kovin suurella vakavuudella. Voipula ei näkynyt aluksi lainkaan Glomfjordissa/Melöyssä ja täällä asuessa on jo tottunut siihen, että ruokakauppaan mennessä ei kannata tehdä kovin tarkkoja suunnitelmia tulevien päivien aterioista. Kaupoissa kun saattavat olla yllättäen arkipäivänä loppu jotkin aika tavalliset elintarvikkeet kuten perunat, maito, kerma, kaurahiutaleet, kahvi, tuoremehu jne. Lisäksi kauppojen valikoima tuntuu muutenkin vaihtelevan viikosta toiseen myös peruselintarvikkeiden osalta.

Norjan voipulasta tuntuu riittävän hauskuutta muualla. Esim. VG:n mukaan tanskalainen aamu-tv hankki ja rahtasi voita Norjaan ja suomalaismediassakin on ollut juttuja Norjan pimeästä voikaupasta. Täällä myös valtakunnallisesti varoitellaan ihmisiä ostamasta voita katukaupasta. Tällä viikolla myös Glomfjordin ja Melöyn ruokakaupoissa oli voi loppunut. Jäljellä olivat vain voimyynnin säännöstelystä kertovat kyltit.

Tieto Norjan voipulasta on kulkeutunut Yhdysvaltoihin asti: The Colbert Report: Norway's Butter Shortage

perjantai 22. heinäkuuta 2011

"Raskas päivä Glomfjordissa"

Glomfjordin tapahtumat ylittävät harvakseltaan uutiskynnyksen valtakunnallisessa mediassa ja yleensä kyse on silloinkin jostain dramaattisesta tai negatiivisesta asiasta (lumivyöryt, hukkuneet kalastajat jne.). Tämän viikon alussa Glomfjord ylitti uutiskynnyksen hyvin monessa valtakunnallisessa mediassa (esim. NRK, Dagens Näringsliv, VG), kun tuli tieto peräti kahdesta eri lomautuksesta. Tiistaina uutisoitiin, että Rec Wafer Multi lomauttaa Glomfjordissa 200 työntekijää. NRK uutisoi asiasta otsikolla "Raskas päivä Glomfjordissa". Seuraavana päivänä myös SiC Prosessing ilmoitti lomauttavansa Glomfjordissa 12-15 työntekijää.

Teollisuus on isoin työllistäjä Melöyssä ja Glomfjord on nimenomaan Melöyn teollisuustaajama. Glomfjordin teollisuuspuistossa onkin useita tehtaita. Teollisuuspuistossa työskentelee vakituisesti lähes 900 ihmistä. Vakituisen työn lisäksi teollisuuspuisto tarjoaa harjoittelupaikkoja ja kesätöitä mm. Glomfjordin videregående skolen (ikäänkuin lukion ja amk:n yhdistelmä) opiskelijoille. Teollisuuspuiston työntekijämäärää pohtiessa kannattaa muistaa, että koko Melöyssä on alle 7 000 asukasta.

Ensi viikolla Melöyn kunnan ja teollisuuden edustajat tapaavat ja miettivät mm. tukitoimenpiteitä lomautetuille. Rec lomauttaa työntekijöitä Melöyn lisäksi Narvikissa ja Porsgrunnissa. Norjan elinkeinoministeri Trond Giske tulee tapaamaan kaikkien em. kuntien edustajia lomautusten vuoksi.

Uutisia teollisuuden lomautuksista Glomfjordissa:
Avisa Nordland 19.7.2011, 20.7.2011, 21.7.2011
Dagens Näringsliv 19.7.2011
NRK 19.7.2011, 20.7.2011
VG 19.7.2011

Glomfjordin teollisuuspuisto

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Norjalaisia sanomalehtiä

Norjassa ilmestyy kolme isoa, valtakunnallista päivälehteä: VG, Aftenposten ja Dagbladet. Kaikki em. lehdet ovat tabloidikokoisia ja oslolaisia, mutta ne ovatkin suunnilleen ainoat yhtäläisyydet lehtien välillä. Vanhin lehdistä on Aftenposten. Levikiltään Norjan suurin sanomalehti on VG .

VG (oikeastaan Verdens gang) on ikäänkuin iltapäivälehden ja tavallisen sanomalehden risteytys: suuria shokkiotsikoita vaikkapa tosi-tv -tähdistä ja toisaalta politiikkaa taustoittavia artikkeleita ja kuvareportaaseja (varsinkin viikonlopun liitteessä). VG:n mukana tulee päivittäin erillinen urheiluliite ja viikonloppuisin viikonloppuliite. Lehdessä julkaistaan viikottain mm. levy-, peli- ja elokuva-arvostelut sekä esittelyjä taidenäyttelyistä.

Aftenposten eroaa VG:sta monin tavoin. Aftenpostenissa julkaistaan esim. ilmoituksia vihityistä, syntyneistä, kuolinilmoituksia ja muistokirjoituksia, työpaikkailmoituksia jne. Lehdessä on laaja kulttuuriosasto.

Dagbladet on kolmas isoista päivälehdistä. Aihevalikoimaltaan (joskaan ei tyyliltään) lehti on lähempänä Aftenpostenia kuin VG:a. Dagbladetin mukana tulee perjantaisin nuorille suunnattu liite sekä sunnuntailiite.

Asuinpaikkamme sijainnin vuoksi sanomalehdet tulevat vasta muun postin mukana iltapäivällä, joten perinteisen sanomalehden tilaamisen sijaan olemme koko ajan vain ostaneet irtonumeroita ja lukeneet verkkoversioita. Lehden ostaminen täytyy muuten osata ajoittaa oikein: joitain kertoja olemme jääneet ilman sanomalehteä liian aikaisen/myöhäisen kauppareissun vuoksi - varsinkin viikonloppuisin lehden hankkiminen Glomfjordista on taitolaji!