sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Paikallisjulkkiksen ja kansallisruuan merkkipäivät

Pelle Politibil. Torstaina vietettiin Bodössä paikallisjulkkiksen merkkipäivää: Pelle Politibil täytti 25 vuotta! Pellen suosio on edelleen suuri. Nordlandin vinkkelistä katsottaessa hienoa on myös se, että Pelle käyttää paikallismurretta. Viime vuoden loppupuolella kirjoitin Pellestä blogissani.

NRK:n uutinen Pelle Politibilin merkkipäivästä 29.9.2011.

*****
Lammaskaali. Torstaina oli myös Norjan kansallisruuan, lammaskaalin, päivä. Lammaskaalipäivää vietetään vuosittain syyskuun viimeisenä torstaina. Päivän kunniaksi esim. NRK:n uutisissa oli haastateltavana lammaskaalispesialisti! Lammaskaalipoliiseja en tänä vuonna uutisissa tosin nähnyt.

Lammaskaalipäivältä ei oikein voinut välttyä: ruokalajia oli tarjolla ravintoloissa ympäri maata, Glomfjordissa esim. paikallisessa hotellissa. Olimme viikonlopun Oslossa. Erään keskustassa sijaitsevan ruokaravintolan edessä oli mainoskyltti, jonka mukaan lammaskaalia oli ruokalistalla tarjolla vielä viikonlopun yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti