MM-kisat

MM-hiihdot ovat loppuneet ja vihdoinkin televisiosta alkaa tulla NRK:n kanavilta muutakin kuin kisaohjelmaa. Suorien kisalähetysten lisäksi ohjelmistossa oli joka päivä 1-2 uusintaa/kertausta kisatapahtumista ja niiden päälle koko illan kestävä kisastudio. Kisastudiossa oli urheilijahaastattelujen lisäksi myös muuta sisältöä: Yksi NRK:n toimittajista asui kisojen ajan teltassa Holmenkollenilla ja raportoi metsän siimeksestä, toinen haastatteli (enimmäkseen norjalais-) mitalisteja tunnelmallisessa hirsimökissä, kolmas teki haastatteluja Oslon keskustassa. Lisäksi joka ilta oli tarjolla mm. vaihtoehtoista hiihdonopetusta milloin minkäkinlaisilla huumorisuksilla tai tavallisilla suksilla, mutta normaalista hiihdosta poiketen.

Seitsemän viikkoa ennen MM-kisoja alkoi NRK:lla Mitt liv som Northug -otsikolla varustettu tosi-tv -tyyppinen haastekisa, jossa urheilua muutoin harrastamaton norjalaisnäyttelijä Mads Ousdal treenasi kohdatakseen MM-kisojen aikana kilpaladulla vastaavan ruotsalaiskisan ("Mitt liv som Hellner") osallistujan, Eric Segerstedtin. Tarvitseeko edes mainita, että norjalaisosallistuja voitti tämänkin kisan?

Norjalaismediassa muistettiin tavalla tai toisella jokaisena kisapäivänä nostaa esille Lahden MM-kisojen dopingasiat. Tämä uutisointi alkoi jo itse asiassa ennen kisoja, kun suurimman sanomalehden kaksi toimittajaa oli ollut Suomessa jahtaamassa mm. erästä entistä kilpahiihtäjää. Aiheesta kysyttiin myös Suomen pääministeriltä, joka oli haastatteluvieraana ruotsalais- ja norjalaiskollegansa kanssa NRK:n hirsimökkistudiolla yhtenä iltana.

Doping-asian lisäksi lähes joka päivä seurattiin jotain itkevää norjalaista (mies-) urheilijaa. Yksi mäkihyppääjä itki, kun ei mahtunut joukkueeseen (tämä tapahtui kaksi kertaa!). Kaksi muuta mäkihyppääjää itki, kun hyppy ei sujunut toisella kierroksella. Voittoisan mieshiihtäjän itkua maalialueella katseltiin ensin suorassa tv-lähetyksessä ja sittemmin illan kisastudiossa, jossa ko. hiihtäjä sai kertoa omin sanoin, miltä tuntui. Samaa itkupätkää saattoi halutessaan katsella tietysti myös netissä ja seuraavan päivän sanomalehden urheiluosio oli pullollaan analyysiä siitä, miten tällainen itkeminen vaikuttaa imagoon ja yleisön sympatioihin.

Ei ole vaikea uskoa juttuja, joiden mukaan norjalaisyleisö paikanpäällä kannusti myös muita kuin omiaan: Glomfjordissa Jyri sai työkavereiltaan kisojen alkupuolella ensin pienimuotoista hattuilua Suomen "kisamenestyksestä", mutta Heikkisen kultamitalin jälkeen tulikin sitten useita onnitteluja. Jopa meikäläinen sai eräältä paikalliselta tutulta onnittelutekstarin Suomen hienosta menestyksestä miesten 15 km:n kisassa! NRK:n haastattelussa tosin yritettiin omia ainakin osin suomalaiskultamitali Norjaan päävalmentajan kansalaisuuden varjolla.

Masentavinta oli seurata kisoja katselemalla ja kuuntelemalla NRK:n lähetyksiä ja vilkuilemalla samalla suomalaisia tai norjalaisia nettikeskustelijoiden kommentteja. Kisatuloksia oli hakea joko YLEn sivustolta tai kisojen virallisesta tulospalvelusta. NRK:n teksti-tv ja nettisivusto eivät tässä tilanteessa auttaneet. Saadakseen selville NRK:n sivuilta esim. kuka voitti miesten 15 km, piti jaksaa lukea loppuun asti kahta norjalaismitalistia hehkuttanut piiiiiiiitkä uutinen. Ihan lopussa muistettiin mainita voittaja. Toista se on täällä Nordlandissa: Avisa Nordland oli tehnyt uutisen, jossa kerrottiin heti kärkeen voittaja, vieläpä kuvan kanssa.