lauantai 26. toukokuuta 2012

Tukea Melöyn tilanteeseen

Vuorokauden kuluttua RECin tehdas Glomfjordissa sulkeutuu lopullisesti. Tehtaan lopettamisesta johtuen Melöystä on kadonnut laskutavasta riippuen vuoden kuluessa 650-800 työpaikkaa. Pahiten tilanne näkyy juuri täällä Glomfjordissa, jonka keskustassa on sulkenut ovensa lopullisesti jo yksi ruokakauppa ja nyt on lopettamassa sisustustavaraliike. Olen kirjoittanut tilanteesta blogissani esim. maaliskuussa.

Melöyn tilanne on viimeisen parin viikon aikana noussut taas myös valtakunnalliseen mediaan: Valtio myönsi 14.5.2012 Melöylle 50 miljoonaa kruunua tukea. Yhteensä käytössä on nyt 100 miljoonaa kruunua kunnan vaikean tilanteen helpottamiseen (25 miljoonaa tulee tukea maakunnalta ja Melöyn kunta sijoittaa samaten 25 miljoonaa).

Vielä ei ole löytynyt uutta yrittäjää tyhjentyviin teollisuustiloihin, vaikka kunnan johto on markkinoinut tiloja esim. kiinaksi ja yhdellä kruunulla sekä Yhdysvaltoihin tehdyllä reissulla.

NRK Nordland 14.5.2012 Ordförer takket og pukket for krisemillioner fra staten

NRK Nordland 26.5.2012 REC pakker sammen i Glomfjord

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti