sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Kaksi vuotta

14.tammikuuta tuli kaksi vuotta virallisesta muuttopäivästäni Glomfjordiin. Jyrihän oli aloittanut työt täällä jo tammikuun alussa. Ensimmäiset viikot asuimme tilapäismajoituksessa tavaroitamme odotellessa. Torstaina tuli puolestaan kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun muuttokuormamme saapui Glomfjordiin ja muutimme nykyiseen kotiimme. Meillä on siis mistä valita, jos haluamme jotenkin juhlistaa Glomfjordiin asettumista.

Asettumisesta kai voi jo puhua: uusia asioita tulee edelleen vastaan, mutta entistä harvemmin. Jotkut asiat jaksavat edelleen hämmästyttää, vaikka niihin on jo alkanut tottua. Ja osa alunperin niin oudolta tuntuneista asioista on jo ihan arkipäiväisiä, tuttuja. Vuodenkiertoon eri tavoin liittyvät jutut ovat nyt tulleet vastaan jo vähintään pariin kertaan: kaamospimeys, Vinterfestivalen jne.

Edelleen on käymättä Glomfjord Kinossa, eikä viime vuonnakaan toteutunut pyrkimyksemme patikoida kaikki Fjelltrimmen-reitit, hiihtää tunturissa tai osallistua joulukonserttiin. Vielä on siis ainakin joitain asioita kokeilematta ja näkemättä täälläkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti