tiistai 20. syyskuuta 2011

Säkkipimeä ilta Nordlandissa

Eilisiltana klo 23 tienoilla kattovalomme muuttuivat äkkiä välkkyviksi discovaloiksi ja pian tämän jälkeen sähköt sammuivat kokonaan. Sytytimme muutaman kynttilän ja etsimme taskulamput. Vilkaisu ikkunasta kertoi, että sähköt olivat katkenneet Glomfjordista ainakin lähialueeltamme.

Säkkipimeä on kuvaava sana sähkökatkoksen aiheuttamalle pimeydelle. Pimeyden rikkoivat vain läheisellä tiellä ajelevien autojen valot. Varsinkin viime vuonna tuntui siltä, että Glomfjordissa oli sähkökatkoja suhteellisen usein - ainakin paljon useammin kuin Helsingissä. Aiemmat täällä koetut sähkökatkot ovat kuitenkin olleet lyhytkestoisia ja enimmäkseen päiväsaikaan.

Kun sähkökatko oli kestänyt lähes puoli tuntia, Jyrin piti lähteä työpaikalleen ratkomaan tällaisesta tilanteesta aiheutuvia ongelmia. Ulko-oven sulkeuduttua mieleeni nousivat monet kauhuelokuvat aivan pyytämättä. On ihan eri asia viettää tunnelmallista syysiltaa kynttilänvalossa omasta halustaan kuin kököttää myöhään syysiltana täysin pilkkopimeän maiseman keskellä olevassa talossa ainoina valonlähteinä kynttilät (ja pienen pieni taskulamppu)!

Sähkökatko kesti täällä tunnin verran, mutta Glomfjord ei suinkaan ollut ainoa sähkötön alue. Koko Nordlandin alueella oli 100 000 ihmistä ilman sähköjä eilisiltana! Käsitykseni Glomfjordin toistuvista sähkökatkoista ei muuten olekaan pelkkää mutua: NRK:n uutisen mukaan nimenomaan täällä Nordlandissa on yleisesti ottaen eniten sähkökatkoja koko Norjan alueella.

****
NRK:n uutinen Nordlandin sähkökatkosta 20.9.2011

Avisa Nordlandin uutinen Nordlandin sähkökatkosta 20.9.2011

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti