torstai 16. kesäkuuta 2011

68 tuntia Pariisissa

Teimme viime viikon lopulla lyhyen Pariisin-reissun. Saavuimme paikalle perjantaina alkuillasta ja poislähtö oli maanantaiaamuna. Näin lyhyeen reissuun ei kovin kauheasti voi ahtaa: valitsimme lauantain pääkohteeksi Centre Pompidoun ja sunnuntaille Louvren.

Pompidou-keskukseen saapuessamme jono kiemurteli n. 300 metrin pituisena ovilta rakennuksen sivua pitkin kohti lähiseutuja. Kiersimme rakennuksen ja toisilla ulko-ovilla ei ollut lainkaan jonoa. Arvelin, että kyse on ennakkolipun ostaneiden sisäänkäynnistä, mutta päätimme kuitenkin kokeilla. Laukku tarkastettiin, mutta muutoin pääsimme sisään samantien!

Olimme päättäneet katsastaa vain kaksi ylintä kerrosta, se vaikutti teoriassa suhteellisen kevyeltä määrältä taidetta. Vain teoriassa, käytännössä urakka oli melkoinen. Pompidou-keskuksessa hämmensi eniten käytäväputkissa rymissyt musiikki, joka toi mieleen lähinnä Einsturzende Neubautenin.

Lauantai-illan kruunasi onnistunut päivällinen. Tarjoilijat vaikuttivat ensin hieman töykeiltä tai oikeastaan lähinnä vähäsanaisilta, mutta aterian kuluessa he lämpenivät selittämään pidemmälti ja pidemmälti ruuista.

Sunnuntaina suuntasimme Louvreen. Siellä päätimme katsastaa vain tietyt tärpit, valtaisassa museossa olisi saanut kulumaan koko tämän viikon (ja ehkä seuraavankin). Mona Lisa veti suurimmat yleisömassat puoleensa, kun taas eräissä saleissa me olimme Jyrin kanssa ainoita katsojia. Yhteenvetona Louvresta voisin sanoa, että Milon Venus teki vaikutuksen livenä.

Sunnuntailounas onnistui mainiosti sattumalta löydetyssä brasseriessa. Alunperin lounaspaikaksi suunnittelemamme brasserie oli loppuviimeksi suljettu, joten menimme naapuripaikkaan.

Säät eivät suosineet perjantaina, jolloin oli vesisade ja lämpötila vain +13. Lauantaina ilma oli todella kaunis ja suhteellisen lämmin, sunnuntai-iltapäivänä tihuutti sadetta. Loma oli kuitenkin mainio ja onnistunut, vaikkakin lyhyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti