Kokemuksia norjalaisesta hammashoidosta

Hampaani lohkesi muutama viikko sitten normaalin ruokailun yhteydessä, illalla, totta kai. Kipu oli sietämätön ja muuttui kaiken aikaa pahemmaksi, kun yritin etsiä kunnan verkkosivustolta tietoa siitä, miten ja milloin hammaslääkäriin olisi mahdollista päästä. Sivustolta löytyi mm. kunnan alueella vastaanottavien hammaslääkäreiden nimet (ei yhteystietoja tai vastaanottoaikoja) ja liuta linkkejä mm. paikallisen KELAn sivuille. Ja olisihan siellä ollut näkyvissä myös sivut päivittäneen henkilön nimi. Mikään sivustolla olevista tiedoista ei suoranaisesti kuitenkaan auttanut akuutissa kivussa.

Paikkakunnan pienuudesta on joskus hyötyä. Paikallisen liikuntakeskuksen Pilates-ohjaaja Ellen on siviiliammatiltaan hammaslääkäri (ja asuu naapurissamme). Jyri ehdotti, että lähettäisin tekstiviestin Ellenille ja pyytäisin apua. Tai menisin soittamaan Ellenin ovikelloa. Hangoittelin ensin vastaan: eihän koskaan missään lähetetä suoraan hammaslääkärille tekstiviestiä ja kysellä vastaanottoaikaa - saati sitten mennä häritsemään kotiin. Jyri esitti aiheellisen kysymyksen siitä, oliko minulla joitain muita vaihtoehtoja hammaslääkärille pääsemiseksi.

Lähetin tekstiviestin ja seuraavana aamuna Ellenin vastaanottoapulainen soitti, haastatteli minua puhelimessa hampaan tilanteesta ja kysyi, pääsisinkö tulemaan vielä samana päivänä vastaanotolle. Puhelun loputtua olin tuskan hiessä yltäpäältä ja hampaaan vihlonta oli unohtunut: puhelinkeskustelun käyminen norjalaisen kanssa norja-ruotsi -yhdistelmällä peittää alleen mennen tullen hammassäryn!

Hammas tutkittiin ja johtuen mitä ilmeisimmin hammaslääkärien vähyydestä, sain seuraavan ajan (jolloin oikeasti hammasta ruvettaisiin korjaamaan) vasta kesäkuun lopulle. Hammaslääkäri sanoi, että jos tilanne muuttuu sietämättömäksi kivun suhteen, voin soittaa vastaanotolle vastaanottoaikoina, lähettää hänelle vastaanottoaikojen ulkopuolella tekstiviestin - tai tulla soittamaan ovikelloa ja pyytämään apua! Lisäksi Ellen ihmetteli, miksen ollut tullut soittamaan hänen kotinsa ovikelloa heti illalla, kun hammas lohkesi. Hämmästykseltäni sain vedottua siihen, että ajankohta oli aika myöhäinen, mutta Ellen huitaisi moisen syyn sivuun. Aina voi tällaisessa tilanteessa tulla häiritsemään, kuulemma. (Jyri tuntuukin integroituneen paikkakunnan tapoihin aika hyvin.)

Muutama päivä lääkärikäynnin jälkeen minulle soitettiin vastaanotolta ja kyseltiin, miltä hammas tuntuu ja pärjäänkö sen kanssa. Muutenkin on välillä vaikeaa pysyä täällä mukana keskustelussa, saati puhelinkeskustelussa ja nyt olin vaarassa tipahtaa heti ulkopuolelle. Kysyin ihan suoraan, minkä takia hammaslääkärin vastaanotolta soitellaan perään. Heillä on kuulemma tällainen tapa tarkistaa potilaiden tilanne ja tarvittaessa tehdä uusia päätöksiä.

Meikäläinen pääsi peruutusajalle ja hampaan hoidattaminen alkoi kunnolla onneksi jo kesäkuun alussa. Tiistaina tehtiin isompi operointi. Kun meikäläisen suu oli täynnä erilaisia instrumentteja, Ellen alkoi kertoa nähneensä mielenkiintoisen dokumentin Helsingistä. Pystyin osallistumaan keskusteluun lähinnä kohottelemalla kulmakarvojani. Ajattelin, että Ellen kehuu Helsinkiä ja Suomea yleisen ystävällisyyden ja small talkin nimissä, mutta kävi ilmi, että hän oli oikein keskittynyt dokumentin sisältöön. Ellen kertoi minulle yllättyneensä siitä, miten Helsingin arkkitehtuurissa näytti olevan vaikutteita Venäjältä ja Euroopasta, kaupunki oli kaunis, saaristo oli upea. Häntä oli alkanut todella kiinnostaa Helsinki matkakohteena. Kun suuni oli tyhjennetty instrumenteista ja vanutupoista, pääsin osallistumaan Helsinki-keskusteluun parilla hymistelevällä lauseella.

Sain mukaani vastaanotolta kipulääkkeitä, joilla selviäisin vuorokauden. Ellen painotti taas moneen otteeseen, että jos kipu jatkuu ja lääkkeet loppuvat, minun pitää soittaa vastaanotolle, lähettää hänelle tekstiviesti tai tulla soittamaan ovikelloa. Koska kyse oli isommasta operoinnista, kontrollipuhelu vastaanotolta tulikin jo heti eilen keskiviikkona. Kipu oli edelleen todella voimakas, mutta kipulääkkeet olivat jo huvenneet. Vastaanottovirkailija lupasi keskustella Ellenin kanssa ja soittaa minulle uudestaan.

Jälkimmäisen puhelun aikana minulle kerrottiin, ettei ylimääräistä vastaanottoaikaa tarvita, mutta kipulääkkeitä minun pitäisi saada lisää. Kysyin, ehdinkö tulla niitä hakemaan vielä, vaikka vastaanotto olikin juuri sulkeutumassa. Tosin suoraan sanoen tuo reilun puolen kilometrin kävely suuntaansa mäkisessä maastossa yhdistetyssä pää- ja hammaskivussa ei tuntunut kovin houkuttavalta. Vastaanottovirkailija suorastaan pillastui, kun ehdotin tulevani paikanpäälle. Ei, ei suinkaan minun tarvitse tuollaisessa kivussa lähteä minnekään: Lääkkeet tuodaan minulle kotiin! Kymmenisen minuutin kuluttua Ellen soitti ovikelloamme ja toi minulle lisää kipulääkkeitä. Ja niin kuin varmaankin arvaatte, antoi minulle taas ohjeet häiritä häntä tarvittaessa vapaa-ajalla. Tänään vastaanotolta soiteltiin taas ja kyseltiin tilannetta.

Olen kiitellyt saamastani palvelusta moneen otteeseen ja kertonut siitä eteenpäinkin. Antamiini kiitoksiin on hammaslääkäriasemalla suhtauduttu hieman hämmästellen - tämä on kuulemma heillä ihan normaali palvelutaso.