sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Norjalaisia jouluruokia (osa 1)

Eilen pääsin ensimmäisen kerran maistamaan norjalaisia jouluruokia Jyrin työpaikan pikkujouluissa. Olin jo ennakkoon kuullut ja lukenut paikallisista jouluruokaperinteistä, jotka eroavat aika tavalla suomalaisista.

Suurimmat erot liittyvät lämpimiin ruokiin: Norjassa ei tarjota Suomen tapaan laatikoita tai kinkkua. Kinkun tilalla on ribbe, toinen keskeinen liharuoka on pinnekjött. Pinnekjött on uunissa pitkään kypsytettyä, todella vahvasti suolattua lampaanlihaa. Ribbe puolestaan on pitkään kypsytettyä possunkylkeä. Lisukkeina oli tarjolla keitettyjä perunoita, punakaalia ja luumuja sekä molemmille lihoille omat kastikkeensa.

Yhdessä lämpimien ruokien lisukeastiassa oli Jyrin ja minun mielestä aivan lanttulaatikon näköistä ruokaa. Ruokiin meitä opastanut henkilö kertoi lanttulisukkeen kuuluvan nimenomaan pinnekjötille. Lanttulisuke tehdään muussaamalla ja maustamalla keitetyt lantut - lanttulaatikkoa ilman (kermaa, siirappia, korppujauhoja ja) uunikypsennysvaihetta.

Alkuruuissa oli tarjolla mm. erilaisia kaloja - ne eivät Suomen jouluruokatarjonnasta juurikaan eronneet. Tällä kertaa ei lipeäkalaa ollut lainkaan mukana, joskin pöytäseurueessamme tähdennettiin, että se kuuluu kyllä oikeaan joulupöytään.

Jälkiruuat olivat toinen toistaan makeampia, huippuna karamellivanukas kermavaahdolla ja karamellikastikkeella!

Pikkujoulujen pukeutumiskoodista voisin mainita sen, ettei iltapuvussa erotu lainkaan muusta porukasta. Ensi vuonna olen tältä osin siis hieman paremmin varautunut.

1 kommentti:

  1. Hepsan en ole pääsyt täkäläisen jouluruokaperinteen makuun lainkaan, yrittänyt olen kyllä.

    VastaaPoista