keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Hernekeittoa leivän päällä ja muita ruokakokemuksia

Minua on suorastaan vaadittu kertomaan paikallisista ruuista, ja olenkin käyttänyt nämä muutamat viime viikot tutkiakseni aihetta ensin tarkemmin!

Yksi mielenkiintoisimpia havaintoja on, että työpaikkalounas tarkoittaa täällä yleisesti voileipiä. Leivät ovat ilmeisesti aika tuhteja: Jyrin mukaan kaksi leipää riittää hyvin lounaaksi. Leipien päällysteinä on esim. lohta tai kananmunaa. Tai hernekeittoa. Leivällä on siis esimerkiksi makkaraa ja pläjäys kylmää, kiinteää hernekeittoa. Tämä nakit + hernekeitto-leivänpäällyste on tullut nähtyä (ei maistettua) myös omin silmin, mutta valitettavasti kamera ei ollut mukana.

Parissa lähiravintolassamme listalla on kalavalikoimassa mm. turskaa, seitä, lohta - ja valasta. Viimeksimainittu on jäänyt kylläkin kokeilematta. Ennen Suomesta lähtöä kuulin likipitäen kaikki mahdolliset turska-aiheiset vitsit ja jutut. Odotellessani ravintolassa turska-annostani mielessäni häälyivät nuo em. jutut ja muisto lipeäkalan hajusta joulunaikaan. Yllätys oli positiivinen: Paistettu turskafilee oli mainio ja onnistunut annos, maukasta ja hyvää. Olen valmis kokeilemaan turska-ruokia jatkossakin, tosin ehkä tietyin rajoituksin. Paikallisten ravintoloiden listoilla ja ruokakauppojen tiskeissä on nimittäin tarjolla myös turskankieliä! Viime viikolla iso valtakunnallinen lehti julkaisi kalareseptejä, joukossa myös turskankielien valmistusohje.

Tietyt annokset tuntuvat olevan suosittuja ympäri maata (okei, suppea kokemukseni kattaa tällä hetkellä kaksi lähiravintolaa ja Gardemoenin ruokatarjonnan!), tällaisia ovat esim. uuniperuna pekoni-maissi -täytteellä ja seitifilee paistetun sipulin kanssa.

Lähikaupoissamme suurin osa liha-, kala- ja äyriäisvalikoimista löytyy pakastealtaista. Joidenkin tietojen mukaan täällä käy kala-auto, josta voisi suoraan hankkia tuoretta kalaa. Tähän mennessä olemme onnistuneet näkemään vain lauantaisin kierrostaan tekevän jäätelöauton!

2 kommenttia:

  1. Tuon esteettisen elämyksen haluaisin minäkin kokea: vihertävää jähmettynyttä hernekeittosössöä ja kalpeita nakinpaloja läjässä! Wau!

    Jätän turskankielet kommentoimatta ja kuvittelematta.

    Vaikka nyt onkin vasta perjantai puolessa ja vasta suunnittelen krapulan hankintaa, - niin varassa parempi... ettei lähde tosissaan kiertämään...

    Hansu

    VastaaPoista
  2. Mä haluan ehdottomasti päästä kokeilemaan tuota hernekeittovoileipää!! Kuulostaa erittäin houkuttelevalle - oikeasti.. mmmm... :)

    VastaaPoista