tiistai 19. tammikuuta 2010

Ennakkoluuloja - ja todellisuutta

Olin kuvitellut muuton pohjoismaasta toiseen puolison työkomennuksen vuoksi olevan sangen yksinkertaista, vaikka Norja ei olekaan EU:n jäsen. Todellisuus oli aika lailla toisenlainen: olen jo tipahtanut laskuista, kuinka monta lomaketta saimme täyttää. Monta on aika oikeaan osunut arvio. Myös ennakkokäsitys muuton aikataulusta meni hieman pieleen. Helsingin asuntomme tyhjennettiin muuttoautoon jo viikko sitten, mutta aikaisintaan ensi viikolla kuorma on perillä Glomfjordissa. Muuttokuormaa odotellessa asustamme paikallisessa hotellissa. Pyykkiä päästään sentään pesemään tulevaan asuntoomme!

Ennakkoluuloni muutosta ja siihen liittyvistä kuvioista murenivat, sama koskee käsityksiäni uudesta asuinpaikastamme. (Tosin takana on vasta alle viikko täällä, ihan varmuudella en kaikkeen voi ottaa kantaa!) Kuullessani tulevasta muutosta, ensimmäinen mieleentuleva asia oli tietenkin sää ja ilmasto. Täällä varmaankin hiihdetään ja lasketellaan syyskuun alusta toukokuun loppuun. Lunta on jatkuvasti vähintään metrin korkuisissa kinoksissa ja kauppareissulle laitan kohtapuoliin tottuneesti jalkaani lumikengät ja päälle superlämpimän untuvatoppapuvun.

Jo marraskuisella tutustumiskäynnillä sain unohtaa ennakkokäsitykseni säästä: vettä vihmoi ja lämpötila heilui kuuden ja yhdeksän lämpöasteen välillä. Nyt täällä on kyllä periaatteessa lunta, mutta sitä on liian vähän esim. hiihtokeskuksen avaamiseen. Paikallisten mukaan lunta on kyllä tulossa, jossain vaiheessa. Pakkasta on pari-kolme astetta ja muutamana päivänä on ollut kaunis aurinkoinen keli.

Ainoat Glomfjordia koskevat oikeaan osuneet ennakkoluuloni liittyivät maisemiin. Ne ovat jopa hurjemmat ja komeammat kuin koskaan olin kuvitellut. Komeilla maisemilla on myös toinen puoli: Glomfjordin keskuksesta matka uuteen kotiimme on n. 800 metriä. Arvioni mukaan n. 600 metriä tästä matkasta on ylämäkinousua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti