torstai 14. lokakuuta 2010

Lunta!

Viime yön aikana oli satanut hieman, oikeastaan vain teoreettisesti, lunta. Aamulla oli taas lämpöasteita ja kehkeytymässä aurinkoinen syyspäivä. Kun kävin keskustassa aamupäivällä, osan kävelymatkasta saattoi harkitusti tai harkitsematta luistella pitkin katuja. Liukkaita kohtia muodostivat kadulla olevat niljakkaat lehdet.

Vielä tänä aamunakin sääennuste oli luvannut tälle päivälle pelkkää vesisadetta (jota ollaan lähiaikoina saatukin taas enemmän kuin tarpeeksi!) ja huomisillasta alkaen kunnolla lumi-/räntäsadetta. Huomisaamuksi oli myöskin luvattu jo pari pakkasastetta. Ennuste ei osunut ihan oikeaan. Lunta on nyt satanut valtavankokoisina märkinä hiutaleina parisen tuntia kiihtyvällä tahdilla. Lämpötila on edelleen plussan puolella ja harmaus on piilottanut kokonaan ikkunoistamme normaalisti näkyvät maisemat.

Paikalliset painottivat tiistaina meikäläiselle, ettei talvi ole vielä oikeasti tulossa. Mahdollinen hetkellinen lumisade tällä viikolla kannattaa jättää omaan arvoonsa. Sääennustekin on samoilla linjoilla: ennusteessa luvataan lauantaista alkaen vesisadetta runsain määrin. Lumisateen lisäksi olin arvellut alkavan talven merkiksi sen, että postilaatikkoon on tullut päivittäin mainoksia talvirenkaiden vaihdattamisesta. Oikean talven alkuun Glomfjordissa on kuitenkin kuulemma vielä monta kuukautta - pidempi aika kuin jouluun!

1 kommentti:

  1. Moi Kristiina,

    Kiitokset vielä unohtumattomasta syntymäpäivästä upeine tunturipatikointeineen ja kolmen Ylöstafsson-tähden illallisineen! Nyt on erilaista lukea blogiasi, kun on itse kulkenut samoissa maisemissa. Mukavaa viikonloppua Jyrille ja sinulle! t. Saija

    VastaaPoista